Victor-opas: Kongo on sotkuinen maa

Kongojoki on 4700 kilometriä mutkittelevaa virtaa halki Kongon demokraattisen tasavallan. Entiseltä nimeltään maa on Zaire ja sitä ennen Belgian Kongo. Paljon pienempi samanniminen maa on entinen Ranskan siirtomaa ja nykyisin nimeltään Kongon tasavalta.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Sami Sillanpää matkusti 1700 kilometriä Kongojokea pitkin ensin proomun ja sen jälkeen kiikkerän puukanootin kyydissä. Hän on aiemmin julkaissut lehtijutun matkastaan, ja nyt on ilmestynyt myös kirja Keskellä virtaa Kongo.

Hyvä kirjoittaja ottaa lukijan matkaansa ja kohta huomaakin jännittävänsä, ettei putoa laidattoman proomun kyydistä tai myöhästy satamassa jollakin pysähdyspaikalla. Proomu on täynnä tavarakontteja, mutta mukana on myös parisataa kongolaista matkustajaa sekä kaksi suomalaista. Sami Sillanpään matkatoveriksi on lupautunut televisiosta tuttu Afrikan-kirjeenvaihtaja Liselott Lindström.

Proomulla matkaaminen on paitsi vaarallista myös hidasta. Kongojoki on väestölle elintärkeä kulkuväylä, sillä maan tiestö on vähäistä ja huonokuntoista. Karrikoiden voisi verrata vastaavaa tilannetta Suomessa niin, että Valtatie 4 olisi ainoa kulkuväylä (ja tietysti joki) ja muut alueet olisivat vaikeakulkuista maastoa, vuoristoa tai viidakkoa. Lentoyhteyksiä on, mutta lentomatkoihin ei tavallisella kansalaisella välttämättä ole varaa.

Sillanpää tuo mukaan myös historiaa mielenkiintoisesti. Hän ei suinkaan ole ensimmäinen suomalainen Kongojoella, vaan siellä on ollut jo yli sata vuotta sitten suomalaista laivaväkeä. Kiinnostavia ovat myös tarinat proomun alkeellisissa oloissa matkaavista kongolaisista. Esimerkiksi nuori mies on paluumatkalla äitinsä luokse, kun isä on vienyt hänet taistelemaan ja sittemmin kuollut. Viimeisillä rahoilla hän osti proomuun matkalipun ja saa pientä palkkaa, kun avustaa suomalaisia.

Kongon kohtalona ovat maaperän rikkaudet, joita ovat häikäilemättömästi hyödyntäneet monet tahot. Belgian kuningas Leopold II palkkasi tutkimusmatkailija Henry Morton Stanleyn valloittamaan itselleen Kongoa. Sami Sillanpää kertoo, ettei maan rikkauksien rosvoaminen olisi onnistunut ilman pohjoismaalaisten apua. Myös suomalaisia osallistui terroritekoihin. Jokilaivoilla tiedetään olleen suomalaisia töissä noin 150.

Belgian vallan aikana kongolaisia alistettiin pakkotyöhön. Miehiä pakotettiin kumin keräämiseen, ja lähiomaiset otettiin panttivangeiksi. Julmat silpomiset olivat käytössä.

Itsenäinen Kongon tasavalta syntyi vuonna 1960, mutta edelleen olot ovat kehnot. Poliittinen valta on kahminut varat itselleen ja lähipiirilleen siirtomaa-ajan mallin mukaan. Sillanpää hyvin muistuttaakin, että Kongon olisi ehkä aika ryhdistäytyä eikä vain katsoa historiaan ja jäädä uhrin asemaan.

Kuka maan mineraalivaroista nyt hyötyy? kysyy Sillanpää.

Sillanpään oppaana ollut Victor vastaa: Tämä on sotkuinen maa. Monella tapaa Kongo ei vieläkään ole täysin itsenäinen. Pelureita on paljon: kaivosyhtiöt, avustusjärjestöt, muiden maiden sissiarmeijat, salakuljettajien verkostot.

Hyvin kielitaitoinen, energinen Victor on asunut myös Suomessa, mutta ei saanut arvostusta eikä haluamaansa työtä. Niinpä hän muutti takaisin Kongoon suomalaisen puolison ja lastensa kanssa.

– Jokainen haluaa saada Kongosta jotakin, Suomi muiden mukana, kirjoittaa Sillanpää. Kongon kobolttia jalostetaan lähinnä muissa maissa. Suurin jalostaja on Kiina, mutta toiseksi suurin on Suomi. Luvattomilla avolouhoksilla myös lapset kaivavat kobolttia käsin.

Artikkelikuva: Kongojoella pientä tai isoa kanoottia melotaan seisten. Lapset ovat menossa kouluun. Kuva Sami Sillanpään teoksesta Keskellä virtaa Kongo.