Oma kirjahylly tarjoaa nyt lukemiset

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa, ja ajankohdan voi sanoa olevan joko hyvin sopiva tai aivan sopimaton. Näkökulma riippuu sanojasta ja kokijasta. Jos on vain kirjaston varassa, lukemiset taitavat olla jo vähissä. Toisaalta monella on nyt tavallista enemmän aikaa myös lukemiselle.

Tässä ajassa kirjahyllyjen hyllynlämmittäjät ovat kullanarvoisia. Ehkä näihin hyllynlämmittäjiin on tartuttu vain silloin, kun on tarvinnut niistä pyyhkiä pölyjä. Nyt kun kirjastosta haalitut kirjat on luettu, luettavaksi valikoituu sitä, mitä hyllyssä on syystä tai toisesta vielä lukematta. Goethen Italian-matkoista kootusta teoksesta jo kirjoitinkin.

Sen jälkeen tartuin Pablo Nerudan (1904-1973) omaelämäkertaan Tunnustan eläneeni. Tämän chileläisen runoilijan ja vaikuttajan  elämä oli värikäs ja moninainen. Hän esimerkiksi jo parikymppisenä lähti konsuliksi Rangooniin (silloiseen Burman pääkaupunkiin) ja tuli viettäneeksi Aasiassa jonkin aikaa. Elämänsä loppupuolella hän oli suurlähettiläänä Pariisissa. Runoilijana hän oli tuottoisa ja arvostettu. Huippuna pidetään kokoelmaa Canto general, Suuri laulu. Nobelin palkinnon Neruda sai vuonna 1971.

Viihdekirjallisuuden puolelle lipsahtaa Tamara McKinleyn (1948-) Pohjavirrat. Toki sen luin, mutta mustavalkoiset henkilöhahmot, adoptiomysteerit ja suuret perinnöt häiritsivät lukuintoa. Myönteistä sen sijaan oli, että tapahtumat sijoittuivat toisen maailmansodan jälkeiseen Australiaan. Kirjailija itse on syntynyt Australiassa, mutta isoäiti on adoptoinut hänet Britanniaan, jossa hän nykyään myös asuu.

Tuttu ennestään oli kolumbialainen nobelisti Gabriel García Márquez (1927-2014). Hyllyä ovat lämmittäneet hänen kaksi teostaan Rakkautta koleran aikaan ja Kenraalin labyrintti. Márquez on tietysti tunnetuin teoksestaan Sadan vuoden yksinäisyys, jonka olen lukenut jo ties kuinka kauan sitten. Muistan edelleen, kuinka ihastuin siihen ikihyväksi. Se aukaisi silmiä fiktioon, jossa mennään aivan uskomattomiin, kiehtoviin sfääreihin. Nobelin palkinnon hän sai vuonna 1982.

Rakkautta koleran aikaan on tavallaan ajankohtainen, vaikka olennaisempaa kirjassa on rakkaus kuin kolera. Tätä kirjaa lukiessa saa kyllä nauttia tarinankertojan taitavuudesta ja kielen rikkaudesta. Kirjassa eletään 1800-luvun alkua ja 1900-luvun alkua jossakin Karibianmeren rannoilla. Kirjasta on vielä vähän lukematta.

Omituisesti kirjalistani on hyvin historia- ja Etelä-Amerikka-painotteinen. Lukemista odottaa vielä Márquezin toinen kirja Kenraalin labyrintti. Se kertoo Simon Bolívarista, vuosina 1783-1830 eläneestä eteläamerikkalaisesta vapaussankarista ja valtiomiehestä.

Toinen vuoroaan odottava kirja on Umberto Econ (1932-2016) vuonna 1980 ilmestynyt Ruusun nimi. Tätä teosta olen aloittanut lukea joskus aikaisemmin, mutta se on jäänyt kesken. Nyt se vihdoinkin tulee luetuksi. Varmaan myös ansaitusti, sillä teos on ollut bestsellerlistojen kärjessä kaikkialla, missä se on ilmestynyt.