Nyt vähän n-kirjaimesta, ei n-sanasta

Tuleeko yhdyssanan keskelle n-kirjain vai ei? Tämä lienee jonkinasteinen ongelma, sillä näiden sanojen kirjoittamisessa on horjuvuutta. En nyt mene siihen, että yhdyssanojen tunnistaminenkin näyttää olevan vaikeata. Se on kuitenkin aivan toinen juttu.

Kerron esimerkkejä. Usein näkee kirjoitettavan keisarinleikkaus, vaikka kyseessä on keisarileikkaus eli sektio, siis ilman n-kirjainta. Olen huvikseni todennut, että ainoa kerta, jolloin voitaisiin puhua keisarinleikkauksesta, on esikoisen syntyminen Japanin keisariperheessä. Tilaisuus on siis äärimmäisen harvoin.

Toinen hyvin yleinen on kirjallisuudesta tuttu termi elämäkerta. Sitäkin näkee kirjoitettavan virheellisesti elämänkertana. Elämäntarina taas on ihan oikea muoto, ja ehkä juuri se johtaa väärään muotoon silloinkin, kun puhutaankin elämäkerroista.

Junavaunu ei ole juna eikä vaunu, mutta sillä tarkoitettaneen junanvaunua. Sanotaan siis reilusti junanvaunu.

Englanninopettaja tai liikunnanopettaja ovat tuttuja ammattinimikkeitä. Kun tuleekin puheeksi joogan opetus, niin jooganopettajan nimikkeestä putoaa turhaan tuo pieni n-kirjain. Voi tietysti olla kyse myös jooganohjaajasta.

Joogasta voimme siirtyä hierontaan. Intialainen päähieronta on jostakin syystä vakiintunut tähän muotoon. Kyse on kuitenkin päänhieronnasta. Päähieronta vie ajatuksen siihen, että jossakin on pääpaikka ja jossakin sivupiste.

Kun nyt pääsin vauhtiin, niin kirjoitan vielä parista muustakin kielihuomiosta. Tekoäly on tullut vahvasti jo arkipäivään, ja erilaiset robotit tarjoavat palvelua, välillä onnistuen, välillä ei.

Taannoin televisiossa oli haasteltavana tekoälyn tutkija, ja haastattelija käytti jatkuvasti termiä keinoäly (ilmeinen lyhennys keinotekoinen äly -termistä). Vaikka haastateltava johdonmukaisesti koko ajan puhui tekoälystä, toimittaja käytti kummallista keinoäly-sanaa. Syntyi aika erikoinen tilanne, ja minä ainakin jäin odottamaan, koska toimittaja hoksaa virheensä. Sitä hetkeä ei kuitenkaan tullut. Meille on tuttu termi tekohampaat, eipä kai kukaan puhu keinohampaista.

Länsisuomalaiseen korvaani myös särähtää myydä-sanan itämurteen mukainen imperfekti möi/möimme, kun sen pitäisi yleiskielessä olla myi/myimme. Jostakin syystä tämä murteellinen muoto on yleistynyt niin kirjojen käännösteksteihin kuin sanomalehtijuttuihin. Myi on minusta pelkästään jo äänteellisesti kauniimpi kuin möi. Suomen kielen perussanakirja kertoo myös ensin yleiskielisen muodon ja kertoo möi/möimme -muodon olevan varsinkin vanhentunut ja murteellinen.

Ymmärrän, että kieli muuttuu ja kehittyy, mutta tässä asiassa ollaan kiinni jossakin vanhassa, varsinkin, kun näissä teksteissä kaikki muut sanat ovat yleiskieltä.