Lohturuokaa ja lohtumatkailua

Entistä useampi on tämän kotoilun aikana ruvennut leipomaan. Ainakin kauppojen tilastoissa näkyy piikki leivontatarvikkeiden ja -aineiden kulutuksen kasvussa. Mikä sen mukavampaa kuin yrittää keksiä keinoja, joiden avulla nämä vaikeat ajat elleivät unohdu niin tuntuvat kuitenkin hetken helpommilta.

Olen itse huomannut tehneeni keväästä lähtien joitain ruokia useammin kuin ennen ja olen antanut niille yhteisnimen lohturuoat. Nämä lohturuokavalinnat ovat tietysti hyvin yksilöllisiä.

Tarkoitan nimenomaan arkisia ruokia, en erityisiä herkkuja saati nameja. Minun valikoimaani ovat hiipineet pinaattiohukaiset, janssoninkiusaus ja tomaattikeitto. Nyt viimeksi tein myös pitkästä aikaa sämpylöitä, kun kyllästyin kaupan valikoimaan. Nämä sämpylät ovat kaurahiutalepohjaisia ja nopeita tehdä. Ulkonäöltään aikaansaannokseni ovat vaatimattomia, mutta hyvin maistuivat aamiaisella.

Kaikkiin näihin ruokiin on tarjolla monenlaisia ohjeita, mutta tässä jotakin vinkkejä omistani. Pinaattiohukaisiin löysin ohjeen, jota sovellan  oman makuni mukaan ja varsinkin, jos jotakin ei olekaan omassa kaapissa. Käytän pinaattina Lidlin Luomu Baby-pinaattipussin sisältöä, mutta tuoretta pinaattia on muutenkin hyvin saatavilla. Maidon korvaan välillä kaurajuomalla, jauhoista osa on spelttijauhoa ja rasvan olen vähentänyt minimiin. Rypsiöljyä laitan vain muutaman lusikallisen. Annoksen kruunaa puolukkasurvos.

Tomaattikeittoa teen erityisesti silloin, kun tomaatit uhkaavat pehmetä liiaksi. Keitolle antaa hyvää makua sulatejuusto, mutta sen voi korvata myös esimerkiksi vuohenjuustolla. Valkosipuli kuuluu ehdottomasti keittoon. Janssoninkiusaus maistuu erinomaiselta, kun en usein syö perunoita, mutta tässä ruoassa peruna kypsyy uunissa makoisaksi. Tähänkin ruokaan lisään valkosipulia ja kauramaitoliemeen kananmunan.

Kun ulkomaan lomamatkoja voi vain suunnitella joskus tulevaisuudessa tehtäviksi, olen pitänyt hyvänä korvikkeena lukea kirjoja, joissa tapahtumat sijoittuvat muihin maihin. Viime aikoina olen saanut käsiini erityisesti Italiaan ja Espanjaan liittyviä kirjoja.

Ella Kannisen Minun Italiani -kirjan sain lahjaksi, ja sen lukeminen auttaa Italian-ikävään. Teksti on mukavan omakohtaista ja sujuvaa. Tutuista asioista ja paikoista on mieluisaa lukea.

Espanjan-ystäville voisin suositella Mari Jungstedtin uuden Espanjan-sarjan aloitusosaa. Dekkari Kun taivas tummuu sijoittuu monien tuntemille seuduille Malagan ympäristöön.

Kanariansaaret taas on tapahtumapaikkana kahdessa vanhemmassa Jungstedtin dekkarissa Tummempi taivas ja Luvattu maa. Ensin mainitun Jungstedt on kirjoittanut yhdessä Ruben Eliassenin kanssa. Jälkimmäisen kirjan voisi sanoa pikemminkin torjuvan kuin kutsuvan matkustamaan Kanarialle niin fiktiota kuin onkin. Dekkarissa räjähtelee pommeja, ja muutama ruotsalaishahmo tapetaan.

Näkökulmana on saarelaisten tuntema katkeruus tai suoranainen viha ulkomaalaisia kohtaan, ja siinä asiassa on tietysti myös totuuden siementä, mutta yleensä tämänkaltainen vastustus ei väkivaltaa synnytä, ärhentelyä kuitenkin. Ennen pandemiaa muutamien suosittujen kohteiden asukkaat moittivat turistilaumoja, jotka saavat aikaan ruuhkia ja näin hankaloittavat arkielämää. Nyt on tilanne toinen, ja matkailun tulevaisuudesta ei voi varmasti sanoa mitään.