Kylmä suihku parantaa vastustuskykyä

Varsinkin näin tautisena aikana on hyvä uutinen, että ihminen voi omalla käytöksellään parantaa vastustuskykyään. Tämän tiedon kertoi TV1:ssä esitetty Prisma-ohjelma Voiko vastustuskykyyn vaikuttaa. Britanniassa tehty ohjelma esitteli myös hyvin helppotajuisesti keinoja, joiden avulla voi vaikuttaa omaan immuunijärjestelmäänsä.

Monet keinot tuntuivat hyvin tutuilta, mutta mukana oli myös mukavan yllätyksellisiä juttuja. Ohjelmassa kuuden hengen joukko osallistui muutaman viikon kokeeseen, ja heiltä mitattiin veriarvot. Ainoastaan yhdellä osanottajalla oli alun alkaen hyvät arvot, muiden elintavoissa sen sijaan oli paljonkin parantamisen varaa.

Terveelliseen ruokaan tiedetään kuuluvan runsaasti vihanneksia ja marjoja. Ruoan hyvä kuitupitoisuus on tärkeää. Hyvinä ruokina suositeltiin paprikoita ja juomana appelsiinimehua, josta saa C-vitamiinia. Kuitupitoisia ruokia ei tuotu erikseen esiin, mutta esimerkiksi päärynässä on erinomainen määrä kuitua.

Liikunta ja riittävä yöuni ovat muut kulmakivet. Ohjelmassa tyrmättiin ravintolisien käyttö turhana, eikä niistä nähty seuraavan oikein mitään hyvää. Sen sijaan D-vitamiinin käyttö todettiin tarpeelliseksi silloin, kun aurinkoa ei juuri näy.

Tavanomaisten terveyssuositusten lisäksi on vielä muitakin keinoja. Stressiä on myös hyvänlaatuista, ja ohimenevät stressitilat lisäävät ihmisen vastustuskykyä. Esimerkiksi puheen pitäminen julkisesti nostaa monelle stressiä, ja tämä nostaa myös immuniteettia. Jokainen voi keksiä vastaavia tilanteista, joista saa hyvän, lyhyen stressipiikin.

Suihkussa käydessä on hyvä keino kääntää viimeksi vesi kylmäksi. Lyhyt kylmä suihku on terveellinen. Suomalaisille tämänkaltainen vaikutus on hyvin tuttu, sillä talviuintia harrastavat ihmiset yleensä osaavat kertoa, ettei flunssa juuri pääse iskemään. Kylmät kylvyt lisäävät vastustuskykyä, ja jos ne ovat säännöllisiä, pöpöt ehkä pysyvät poissa.

Koeryhmässä yksi sairastui koronaan, mutta hänkin sai taudin vain lievänä, vaikka hänellä oli perussairauksia. Hän kertoi ohjelmassa, että hän tiesi joidenkin tuttaviensa sairastaneen covid-19 -taudin hyvin rajuna. Itse hän arveli selvinneensä lievällä tautimuodolla sen ansiosta, että hän oli jo ollut tässä kokeessa mukana ja tehnyt ehdotettuja muutoksia elämäntapaansa.

Toinen koeryhmän mies sairastui flunssaan, mutta hänenkin arvonsa paranivat koejakson aikana, kun hän ehti toipua flunssasta. Kaikkien ryhmäläisten arvot kohenivat, ja kaikki olivat myös hämmästyneitä näin selvistä tuloksista. Ei tarvita siis ihmeellisiä tekoja, jos haluaa nostaa omaa vastustuskykyään.

Dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa. Ohjelman juontaja on energinen ja positiivinen rastatukka. Hänen katsomisensa saa hyvälle tuulelle.

Artikkelikuva/Kelly Sikkema, Unsplash

Flunssakausi lähestyy, mutta vielä on aikaa parantaa vastustuskykyään, jos haluaa.