Ilmastokin näkyy taiteessa

Anne Ovaska: tuulta ja virtaa, öljy kankaalle.
Anne Ovaska: tuulta ja virtaa, öljy kankaalle.

Ilmaston vaikutuksia voi havaita myös taiteessa. Ajatus tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta ei se ainakaan ensimmäisenä tule mieleen, kun katsoo taideteosta. Kun yhdistetään vielä ilmaston tieteellinen tutkimus ja taide, syntyy mielenkiintoisia yhtymäkohtia.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessorin Jari Haapalan oivallinen videoluento Lumen ja jään valtakunta opasti kuulijan uusiin sfääreihin. Voisi ajatella, että niin pitikin, kun luennon alaotsikko oli Maalauksia, satelliittikuvia ja mittauksia kryosfäärin tilasta.

Haapala otti esiin maalauksia, joita ilmastotutkija katsoo toisin kuin tavallinen katsoja. Esimerkiksi maalaus Thames-joen jäällä pidetyistä markkinoista kertoo ilmaston olleen Englannissa useana vuonna niin kylmää, että Thamesilla saattoi järjestää näinkin isoja tapahtumia. Pieni jääkausi (1450-1850) koetteli Euroopan maita hieman eriaikaisesti.

Toinen hyvä esimerkki on Edvard Muchin kuuluisa työ Huuto, jossa ihmishahmon takana näkyy värikylläinen taivas ja kävelytie. Työ on syntynyt vuosina 1883-1884, jolloin Munch on ollut kävelyllä ystäviensä kanssa ja todistanut erikoista auringonlaskua. Värikästä taivasta on tulkittu myös revontulien aikaansaamaksi. Dynaaminen työ on kuitenkin saanut aiheensa Krakataun tulivuoren purkauksesta. Poikkeuksellisen suuri purkaus synnytti valtavat tuhkapilvet, jotka kulkeutuivat Indonesiasta Eurooppaan asti ja saivat auringonlaskut näyttämään poikkeuksellisen värikkäiltä.

Haapalalla on myös kotimainen esimerkki, Hugo Simbergin teos Halla, josta kylmyys suorastaan hohkaa. Taivaan värit ovat kirkkaan kylmiä, näkyvissä on myös usvaa. Suomessa oli 1800-luvun lopulla ankarat nälkävuodet, ja ne heijastuivat myös taiteeseen. Nykyisten taiteilijoiden töissä ilmastotutkija on havainnut harmaiden talvien kuvauksia.

Myös ilmastotutkijan omassa työssä näkee estetiikkaa, kun on sille silmää.

– Kenttätyössä voi kokea visuaalisia elämyksiä. Ei ole kuin merta ja ilmakehää, talvella vielä merijäätä, mutta pohjoisilla vesillä ei aurinkoakaan kaamosaikaan. Kun aurinko on horisontin alapuolella, syntyy utopistisia, maalauksellisia näkymiä sinisen eri sävyissä, Jari Haapala kertoi. Kun maisemaan lisätään keinovalo, syntyy myyttinen tunnelma.

– Kun tutkitaan lumen ja jään ominaisuuksia, robotit toimivat, ehkä vielä on kuutamo – tunnelma kuin oltaisiin Kuussa eikä lainkaan maapallolla. Usein ei edes ole kunnon yhteyksiä kotimaahan. Pohjoisessa esimerkiksi kevät tulee viikossa kuin humaus, niinpä puhutaan polaariyöstä tai -keväästä.

Tutkimusprofessori esitteli myös satelliitin avulla saatuja kuvia merien levät näkyvät dynaamisesti pyörivinä renkaina. Toisessa kuvassa pyörteet Jupiterin kaasukentistä ovat maalauksellisia.

Tutkimusprofessori Jari Haapalan luento liittyy Emil Cedercreutzin museossa olevaan Espoon Taiteilijakillan VUO-näyttelyyn. Näyttely on avoinna 25.4. asti tietyin henkilörajoituksin.

Artikkelikuva/Marja Blomster: Jääkarhu 2, akryyli kankaalle.