Emojit antavat oman lisänsä viestintään

Kuuntelin taannoin kolme esitystä somesta, jossa minäkin pieneltä osaltani vaikutan niin gutenbergilaisessa maailmassa kuin olenkin kasvanut ja varttunut aikuiseksi. Niin hyvää kuin pahaa tämä sosiaalinen media on tuonut, vaikka sosiaalinen media sinänsä ei ole sosiaalinen, mutta siellä toimiva ihminen on. Näin osuvasti kiteytti jo 1990-luvulla ensimmäisissä ilmiöissä mukana ollut someveteraani.

Esityksistä jäi erityisesti mieleen kuvan merkityksen kasvaminen. Tämäkään asia ei ole uusi eikä yksioikoinen. Tekstiin voi toki ottaa vinon, harhaanjohtavan näkökulman, mutta kuvaakin on mahdollista manipuloida tehokkaasti. Kuluttaja pystyy ainoastaan suhtautumaan näkemäänsä tai kuulemaansa kriittisesti. Tosi jatkuvaa kriittisyyttä tuskin kukaan jaksa noudattaa.

Emojit ovat tulleet tavalliseen käyttöön reippaaseen tahtiin. Jopa lyhyitä lauseita voidaan rakentaa niiden avulla. Eipä silloin kyllä enää ole nyansseilla väliä, joten aika suoraviivaiseksi kommunikointi menisi. Mieleen tulevat esimerkiksi autisteille kehitetyt kuvataulut, joiden avulla pystytään selviämään arkiasioista. Taas historian alkuhämärissä luolien seiniin piirrettiin metsästys- ja muita tarinoita.

Hymiö- ja kuvasymbolit ovat tietysti siitä mukavia, että ne ylittävät kielimuurit ja kulttuurisidonnaisuudet. Silti on myös väärinymmärryksen riskejä. Se ainakin tiedetään, kuinka erilaista elekieli on esimerkiksi eri maissa maanosista puhumattakaan. Pään pudisteleminen on merkki kielteisyydestä, mutta se voi olla pelkästään epäröintiä tai hämmennystä. Joissakin Aasian maissa ei suoraa kielteistä vastausta voida antaa, sillä se koetaan epäkohteliaaksi. Ole siinä sitten suorasanainen suomalainen.

Väärin ymmärryksen vaara on tietysti kaikessa vuorovaikutuksessa. Pelkkää kirjoitettua tekstiä jokainen tulkitsee oman kokemusmaailmansa mukaan, siksi ymmärtääkseni hymiöt aikanaan tulivat sähköpostiviesteihin ikään kuin pehmennykseksi. Puheessahan voimme eri sävyillä ja ilmeillä viestittää, missä mennään. Huonoimmin yleensä ymmärretään ironiaa tai satiiria, jotka voivat omassa lajissaan olla loistavia, mutta menettävät hohtonsa, jos vastapeluri ei ole kartalla.

Pandemia-aika on tähänkin asiaan tuonut oman lisänsä, sillä nykyään yleisesti käytettävät kasvosuojukset jättävät paljon pimentoon. Jonkin verran apua on tietysti käsieleistä, mutta niitä ei meillä käytetä lainkaan siihen malliin kuin esimerkiksi Italiassa. Siellä elekieli on aivan oma pitkälle kehittynyt ilmaisumuotonsa sanallisen viestinnän vahvana tukena. Suomalaiselle tyypillisimpiä käsimerkkejä lienevät ylös nostettu peukalo tai kiihtyneenä näytetty keskisormi.

Artikkelikuva/Unsplash