Anton Tsehovin esikoisnäytelmässä Platonov on seuraava dialogin pätkä: Mitä nyt tehdään, Nikolai? Haudataan kuolleet ja paikkaillaan elävät. Tämä vastaus on myös ranskalaisen kirjailijan Maylis de Kerangalin kymmenellä kirjallisuuspalkinnolla palkitun teoksen nimi. Kirja kertoo tärkeästä asiasta, elinluovutuksesta. Sama lause on teoksessa elinluovutuksia hoitavan sairaanhoitajan työhuoneen seinällä.
Toisen kuolema voi pelastaa toisen hengen juuri jonkin elimen esimerkiksi maksan, keuhkojen tai sydämen luovutuksen ansiosta. Fiktiivinen, taitavasti ja koskettavasti kirjoitettu teksti tuo asian lähelle jokaista. Tässä teoksessa esimerkiksi kaksikymppisen pojan vanhemmat joutuvat suuren surun keskellä miettimään, olisiko poika halunnut luovuttaa elimiään, oliko hän antelias luonnostaan. Elinluovutustestamentti helpottaisi näissä asioissa, mutta kukapa kaksikymppinen todellisessa elämässäkään miettisi kuolemaansa.
Astetta kevyempi, mutta hyvin tärkeä asia on huolehtia omasta edunvalvonnastaan eli laatia edunvalvontavaltuutus. Jokainen voi itse valita valtuutettunsa ja varavaltuutettunsa. Ohjeita on saatavissa netistä ja myös kirjastosta voi hakea opaskirjan. Tosin juuri ilmestynyttä Edunvalvontavaltuutus arkikielellä joutuu ainakin kirjastosta odottamaan jonkin aikaa, niin suositulta se vaikuttaa.
Edunvalvontavaltuutus tehdään erityisellä lomakkeella, joita on saatavissa myös netistä. Siellä on myös tärkeää tietoa mahdollisista sudenkuopista, joihin tietämätön valtuutuksen tekijä voi kompastua. Sopimuksen allekirjoitus pitää kahden henkilön todistaa oikeaksi, ja todistajiksi sopivat vain täysin ulkopuoliset henkilöt.
Edunvalvoja toimii asianomaisen valtuutettuna edustajana huolehtimassa, että asiat hoidetaan valtuuttajan toiveiden mukaan. Yksinkertaisimmillaan olisi hyvä kertoa, millaista hoitoa ja muuta toimintaa toivoo sitten, kun ei sitä selvästi pysty itse arvioimaan tai kertomaan. Erityisesti nykyisten tietojen valossa tuntuu erityisen raskaalta ajatella, että joutuisi kelvottomaan hoitopaikkaan, eikä olisi enää kykenevä kertomaan puutteista.
Edunvalvoja on tarmokkaampi ja osaavampi puuttumaan epäkohtiin kuin hoitolaitoksessa asuva, huonokuntoinen henkilö. Tuttu edunvalvoja on nähnyt asianomaisen myös hyvinvoivana, sillä valtuutus täytyy tehdä niin ajoissa, että valtuuttaja itse ymmärtää, mitä on tekemässä. Edunvalvontavaltuutus on ajankohtainen kenelle hyvänsä täysi-ikäiselle. Valitettavasti onnettomuuksia ja sairauksia sattuu kaikenikäisille, mutta tietysti valtuutus on erityisen tärkeä seniorikansalaisille.
Kun meistä jokainen aikanaan kuolee, on myös hyvä etukäteen kertoa, miten haluaa tulla haudatuksi. Tietysti voi luottaa siihen, ettei kukaan ole hautaamatta jäänyt maan päälle, mutta omaisillekin on helpotus tietää ainakin pääpiirteittäin edesmenneen toiveet. Näistä asioista puhuminen on vaikeaa ja herkkää, mutta asiat voi laittaa myös paperille, jos tuntuu siltä, ettei halua ottaa asiaa puheeksi.
Artikkelikuva: Nelly Volkovich/Unsplash
