Avainsana: suuret ikäluokat

Altistumista vältellessä

Aika kuluu karanteeninomaisissa oloissa kuin jäitä poltellessa voisi sanoa vanhaa fraasia käyttäen. Kuuden viikon hiljaiselo sujuu omaa, jo liiankin tuttua rataansa. Vaihtelua saa jumppahetkistä ja sauvakävelystä. Myös puhelimen käyttö on lisääntynyt. Kirjoja onneksi on saatavilla omasta hyllystä. Olen aikaisemmin hehkuttanut tavallisen harmaan arjen arvoa, mutta ihan nykyisen kaltaista menoa en ole tarkoittanut. Hyvään arkeen ei kuulu salakavala uhka. Sen välttely … Lue lisää »

Iäkkään ääni kelpaa, mielipide ei

Yksinkertaisesti sitä erehtyy ajattelemaan, että ihmisen elämää ja elinympäristöä koskevissa kyselyissä mielipidettä kysyttäisiin kaikilta tai satunnaisotannalla valituiksi tulleilta aikuisilta. Totuus on kuitenkin toinen. Tuore tapaus on mahdolliseen kuntaliitokseen liittyvä kysely satakuntalaisessa Luvian kunnassa. Kyselyn piirissä piti olla kaikkien 18 vuotta täyttäneiden, mutta siitä olikin rajattu pois yli 85-vuotiaat.

Tästä rajauksesta onneksi syntyi niin paljon ärtymystä, että kyselyn palautuspäivää jouduttiin siirtämään. … Lue lisää »