Aasialainen, hongkongilainen ja… ei kiitos muuta

Idästä tullut salakavala virus on mullistanut kymmenien tuhansien ihmisten elämän, ja väistämättä maailma muuttuu tämän myllerryksen jälkeen. Tällainen kriisitilanne on myös tuonut esiin ihmisten hyviä puolia. Monenlaista apua on tarjottu esimerkiksi lähikontakteja karttaville ikäihmisille.

Sairastin 14-vuotiaana aasialaiseksi nimetyn taudin. Se levisi myös nopeasti ja tehokkaasti. Muistan olleeni petipotilaana vajaan viikon, ja olo oli todella huono. Sairastimme taudin äitini kanssa yhtä aikaa, ja elämä oli ankeata. Jostakin syystä on jäänyt vahvasti mieleen, että sairauspäivämme olivat pyhäinpäivän tienoilla, siis loka-marraskuun vaihteessa. Siihen aikaan puhuttiin vielä pyhäinmiestenpäivästä, ja sairastaminen tuntui tavallista kurjemmalta, kun oli ollut suunnitelmia pyhien viettoon. Lääkärissä emme käyneet, eikä tautia mitenkään rekisteröity, ellei sitten näiden poissaolojen mukaan.

Muistikuvat ovat vähän hataria tuosta ajasta, enkä osaa sanoa mitään koulujen sulkemisesta. Muistan vain olleeni koulussa, kun luokassa oli vain puolet oppilaista. Vielä heikommat muistot on hongkongilaisesta. Silloin asuin jo omillani ja olin työelämässä.

Vaikka aasialainen ja hongkongilainen levisivät laajalle, se oli kuitenkin toisenlaista kuin nykyinen tilanne. Viestintävälineet olivat vaatimattomia, ja esimerkiksi ulkomaille matkustaminen oli vähäistä.

Nyt varotoimet ovat toista luokkaa, mutta jotakin yhteistäkin on. Varsinaista lääkettä ei ole, lähinnä oireiden hoitamista, eikä rokotteita ole saatavilla. Eristäminen, lähikontaktien minimoiminen, käsien huolellinen peseminen ja yleensäkin hyvä hygienia tiedetään ainoiksi mahdollisiksi keinoiksi mahdollisesti välttää sairastuminen.

Karanteenin omaisissa oloissa elämistä on nyt ollut jo kaksi viikkoa. Päivät ovat alkaneet muistuttaa toisiaan. Kun ulkoilua ei ole kielletty, olen harrastanut pitkiä sauvakävelylenkkejä, pisimmillään 9 kilometriä. Kotona olen tehnyt erilaisia pilates- ja jumppaliikkeitä. Jos jotakin toivoisi tästä ajasta jäävän tavaksi, olisi se säännöllinen liikunta myös kotona. Tosin omakotitalossa riittää joka tapauksessa puuhaa kesät, talvet.

Kirjastosta hamstrattu kirjakasa on vajentunut viidellä, ja kuudes kirja on hyvässä menossa. Nyt olen jo katsellut sillä silmällä hyllynlämmittäjiksi kutsuttuja omia kirjoja. Siellä tuntuisi olevan muutama aivan avaamaton, ja jokin niistä saattaa sopia menossa oleviin kirjahaasteisiinkin. Niistä on nyt tullut todella nimensä mukaisesti haastavia, kun kirjaston valikoimat eivät olekaan saatavilla ties kuinka pitkään aikaan. E-kirjoihin en ole tykästynyt. Kauppa-asiat hoituvat kerran viikossa, ja onnellisesti saan haluamani ruokatarvikkeet ovelle.

Kannattaa ajatella positiivisesti: Kotisohvalla istumalla voi pelastaa ihmishenkiä. Se on ainutlaatuista.