Vesijuoksu herättää suuria tunteita

Vesijuoksu kaikessa vaatimattomuudessaan on osoittautunut suuria tunteita synnyttäväksi lajiksi. Aiheena on lähinnä kysymys, voiko vesijuosta rinnakkain, vaikka uimahallin ohjeistuksissa yleensä kehotetaan juoksemaan jonossa.

Vesijuoksua vuosikaudet eri uimahalleissa harrastaneena tunnistan ongelman. Monen monituiset kerran olen saanut kuulla kakkureseptien vaihdot, tuttujen ja sukulaisten sairaustilanteet tai autonkorjauksen parhaat niksit, kun kaverukset ovat harrastaneet vierekkäin vesijuoksua. Tosin tällöin on väärin puhua juoksemisesta, kävelemiseksi se on helpompi tunnistaa.

Rinnakkain hitaasti liikkuvat puolustavat sääntöjen vastaista toimintaansa vetoamalla sosiaalisuuteen. Ymmärrän sosiaalisuuden tärkeyden, mutta sen ylläpitämiseen on toki monta muuta mahdollisuutta. Kun haluaa kohentaa tai ylläpitää kuntoaan ja nostaa sykettäkin, viereen ei kaipaa ketään kertomaan kuulumisiaan. Niiden kertominen käy hyvin vaikkapa vesijuoksun jälkeen.

Porin uimahallissa on asiasta noussut kiivas sanasota, joka näkyy Satakunnan Kansan palstoilla. Lehti teki aiheesta jutun, ja siinä uimavalvoja erehtyi nimittämään säännöistä piittaamattomia jästipäiksi. Siitä riemu ratkesi, ja tekstaripalsta on täyttynyt erilaisista mielipiteistä.

Kummallisin on ollut mielestäni mielipide, ettei oikeaa tekniikkaa käytettäessä vesijuoksija edes etene. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Lisäksi asennon ei pidä olla tikkusuora, vaan lievä etukeno.

Runsaan puolesta ja vastaan -väittelyn jälkeen sääntöjä päätettiin muuttaa Porin uimahallissa, ja nyt rinnakkain juokseminen sallitaan. Mahtaako tämän jälkeen palata vesijuoksurauha halliin? Porin radan leveydestä minulla ei ole tietoa.