Vanhaksi voi oppia kasvamaan

Joudutaanko vai päästäänkö eläkkeelle? Tai ehkä vain siirrytään tai jäädään eläkkeelle? Siinä on kysymyksiä, joihin jokainen voi vastata vain omasta puolestaan. Merkittävä paalukohta eläkkeelle ja nimenomaan vanhuuseläkkeelle jääminen joka tapauksessa on. – Muutoksia tulee muutenkin kuin kasvoihin, muistutti  erikoislääkäri ja psykoterapeutti Pirjo Juhela luennossaan Ikääntymisen iloista ja haasteista. Hän on myös vanhuspsykiatrian asiantuntija.

Ikääntyminen sujuu helposti, aivan itsestään. Toinen juttu on, miten henkilö asian kokee, eikä se aina ole helppoa ja yksinkertaista varsinkaan nykyisin, kun vallitsee nuorekkuuden ihanne.

Asiantuntija kehottaa luomaan oman vanhuskuvan itsestään, suostumaan vanhuuteen. Englanniksi vanhenemista kutsutaan termillä growing old(er) – kasvaminen vanhaksi (vanhemmaksi). Se kuulostaa inhimilliseltä, ja kasvuahan koko ihmisen elämä on, kun sen oivaltaa.

Luennoitsija kehotti ikäihmisiä harrastamaan asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Tällaisia voivat olla esimerkiksi muistelut, liikunta, tietokoneella puuhastelu, talkootyö, lapsenlapset ja muut omaiset, kuorolaulu tai matkustaminen. Tärkeintä on, ettei mikään niistä saa mennä yli äyräiden, eikä kaikkea kannata laittaa yhteen koriin. Jos jostakin joutuu luopumaan, jää vielä muuta tilalle. Tarvitaan myös kavereita, aivan kuin ennen koulu- ja työkavereita, sillä pohjimmiltaan ihminen on sosiaalinen eläin. Luovuutta riittää ikäihmisilläkin, eikä uuden oppiminenkaan ole mahdotonta.

On myös ikäihmisiä, jotka eivät uskalla tavata muita kuin läheisiään, vaikka toisaalta haluaisivatkin. Jos vain rohkeasti lähtee turvallisista kotioloista harrastamaan tai muihin rientoihin, huomaakin olevansa elämänsä subjekti eikä objekti. Silloin saa myös tunteen, että on elämässä mukana.

Tietysti ikääntymisen myötä havaitaan, ettei jalka enää nouse entiseen tahtiin tai tulee muuten raihnaisuutta. Kun pitää elämäntavat terveellisinä ja painon kurissa, moni kuitenkin saa nauttia pitkäänkin eläkeajasta.

Ikääntyneiden unen laatu monesti heikkenee ja voi tulla muistivaikeuksia. Jos tutussa ympäristössä tulee hahmotusvaikeuksia esimerkiksi autolla ajaessa, on syytä mennä lääkäriin. Toinen lääkäri taas totesi radiohaastattelussa sarkastisesti, ettei terveempiä ihmisiä olekaan kuin ajoluvan uusimisen takia lääkäriin tulleet ikäihmiset.