Vaellusta Adrianmeren rannalla

Tagliatellea ja meren herkkuja äitienpäivän kävelyretken puolivälissä.

Ajatuksena oli vaellusmatka Italian Marchessa Adrianmeren rannalla. Perinteisestä vaelluksesta täytyi kuitenkin luopua, sillä alueen vaelluspolut oli niin heikosti merkitty, ettei niitä löytynyt tai ne tuottivat muuten pettymyksen. Esimerkiksi joen rannassa kulkenut polku päättyi ylipääsemättömään kohtaan. Toinen polku vuoren rinteellä oli selvästi jätetty luonnontilaan, eikä sitä uskaltanut edetä kovin pitkään.

Tämä alaspäin menevä polku lähti vastapäätä Partisaanien muistomerkkiä San Marcon laelta. Viiden kerroksen verran pääsi laskeutumaan alas rotkoon puista kävelysiltaa pitkin, sen jälkeen matka muuttui sen verran hankalaksi ja huonosti merkityksi, ettei uskallus riittänyt matkan jatkamiseen. Mielenkiintoista oli kuitenkin nähdä todennäköisesti partisaanien vuosikymmeniä sitten rakentaman rakennuksen rauniot.

Puisia portaita piti alaspäin laskeutua varovaisesti.
Tämä polku oli saanut nimekseen Paholaisen sormi. Pitkään ei pystynyt tätä kulkemaan.

Matkasuunnitelma oli näiden kokemusten jälkeen helppo muuttaa asfalttivaellukseksi. Ensimmäinen majapaikka Ascoli Picenossa oli kaupungin keskustassa, mutta sieltä siirryimme merenrantamaisemiin Grottammareen. Tosin majoituimme vanhaankaupunkiin vajaan kilometrin päähän rantabulevardista, ja sekin matka oli nousua. Eipä siis ole ihme, että kymmenen päivän matkan jälkeen puhelimen askelmittari näytti aika isoja lukuja, vaikka mukana laskelmissa on mukana kaksi matkapäivää, jolloin lentokoneessa ja bussissa istumiseen meni noin kahdeksan tuntia mennen tullen.

Yhteensä kilometrejä tuli yli 80, askelia lähes 120 000 ja nousua 100 kerrosta. Lämpötila oli koko ajan yli 20 astetta. Mukava liikuntasuoritus  siitä tuli ja samalla monenlaista nähtävää ja koettavaa.

Ascolissa yritimme saada tietoa reiteistä kaupungin matkailutoimistosta, mutta siellä osattiin vain kertoa, että Sibilliinien vaellusreitit ovat käyttökelvottomia maanjäristyksen aiheuttamien tuhojen takia. Sinne emme kuitenkaan edes aikoneet, mutta sopivan bussimatkan päässä olevan San Marcon rinteet  meitä kiinnostivat. Tietoa saimme parhaiten paikallisilta ihmisiltä. Kun katselimme keskustassa kaupungin karttaa, urheilullinen mies pysähtyi pyörineen ja opasti meitä. Nämä ohjeet veivät meidät San Marcon laelle ja ylläkuvatulle Paholaisen sormi -reitille.

Näkymä Grottammaren vanhastakaupungista.

Kaupunkivaelluksena vaativin oli kävely äitienpäivänä Grottammaren naapurikaupunkiin San Benedetto del Trontoon, johon majapaikan pitäjä kertoi olevan noin neljä kilometriä. Kilometrimäärän arviointi oli liian optimistinen, sillä mittarin mukaan silloin kertyi kilometrejä 18, askeleita 26 109 ja nousuakin 24 kerrosta. Matka oli kuitenkin mitä mainioin pitkin rantabulevardia, jonka vieressä oli kahviloita, ravintoloita ja muita rantapaikkoja. Mennessä oli oikein ruuhkaa: perheitä sunnuntaikävelyllä, liikunnan harrastajia juosten ja pyöräillen sekä meidän kaltaisia kävelyn harrastajia. Paluumatkalla rantakatu oli selvästi hiljentynyt, väki oli mennyt sisätiloihin ruokailemaan tai viettämään siestaa.