Tiiliskiveen kannattaa tarttua

Optimized-9789513173050_200-2Osallistuin muutama vuosi sitten kirjapiiriin, jossa pari piirin jäsentä kertoi arvostavansa kirjoja sen mukaan, paljonko niissä on sivuja. Arvostus meni vieläpä niin, että ohuet kirjat olivat arvostusasteikon yläpäässä.
En ruvennut asiasta oikeasti keskustelemaan, sillä kirjapiirissä tietysti täytyykin olla noin 200-sivuisia kirjoja, koska piirin toiminta on niin aikataulutettua.
Muuten olen kyllä vahvasti eri mieltä tästä asiasta.
Mielestäni vain ja ainoastaan kirjan sisältö ratkaisee, onko kirja kiinnostava, ei sivumäärä. Niinpä ei voi väittää niinkään, että mitä paksumpi kirja, sitä parempi.
Useimmiten on kyllä perusteltuja syitä, miksi kirja paisuu niin sanotuksi tiiliskiveksi. Näitä perusteltuja tiiliskiviä olen muun lukemisen ohella kahlannut tänä vuonna jo neljä, ja viides on tilauksessa.
Helsingin Sanomien Antti Majander kirjoitti Joël Dickerin 809-sivuisesta teoksesta Totuus Harry Quebertin tapauksesta, ettei hän tartu näin paksuun kirjaan.
Ajattelin silloin ja ajattelen edelleen, että sehän on hänen tappionsa. Tässä tapauksessa se kuitenkin saattaa olla myös monen HS:n lukijan tappio.
En ole mitään muuta tiiliskiveä lukenut niin nopeasti kuin tämän Dickerin palkitun teoksen. Se piti monikerroksisuudellaan ja hienolla tekstillään niin tiukasti pihdeissään, että lukea piti niin paljon kuin vain ehti.
Kirja tuli myös myöhemmin mieleeni, kun saimme tietää Missourin Fergusonissa sattuneesta mustan nuorukaisen ampumisesta. Dickerin kirja on sijoitettu amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, ja ydinkysymyksenä on nuoren (valkoihoisen) tytön katoaminen ja kuolema.
Muuta en viitsi paljastaa, sillä saattaisin pilata jonkun lukunautinnon. Dicker on sveitsiläinen, mutta on selvästi tarttunut amerikkalaisen yhteiskunnan yhteen kipukohtaan.
Optimized-yksin_berliinissa89147Tätä vuotta voisin kutsua tiiliskivivuodeksi, sillä aloitin talvella japanilaisen Tanizakin Makiokan sisaruksista kertovalla kiehtovalla kuvauksella, 713 sivua.
Seuraavaksi tartuin Tarmo Kunnaksen Fasismin lumoukseen, 685 sivua. Kunnas selvittää seikkaperäisesti, miten ja miksi eurooppalainen älymystö hurahti Mussolinin ja Hitlerin politiikkaan. Tietokirjana teos ei tietenkään ole perinteinen tiiliskivi, mutta on nyt muhkean sivumääränsä vuoksi mainittu tässä yhteydessä.
Jatkoksi sopi hyvin Hans Falladan uudelleen herätetty klassikko Yksin Berliinissä, 766 sivua. Se kertoo riipaisevan tarinan pariskunnasta, joka ryhtyy natsien vastaiseen, yksityiseen vastarintaan. Tarina perustuu tositapaukseen.
Lukemista vielä odottaa Donna Tartin Tikli, 895 sivua.
Välipaloiksi, mutta painaviksi sisällöiltään, ovat lukulistalle sopineet muiden muassa Tommi Kinnusen erinomaista ihmiskuvausta sisältävä Neljäntienristeys sekä Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia, joka jätti mieleen ahdistuksen maahanmuuttajien asemasta.