Skotit ovat omaa rotuaan

Skotlannin maisemat tuovat mieleen Lapin jossakin määrin.
Skotlannin maisemat tuovat mieleen Lapin jossakin määrin.
Skotlannin äskettäisestä itsenäisyysäänestyksestä tuli elävästi mieleeni rouva, jonka luokse majoituin yhdellä Skotlannin-matkalla vuosia sitten. Hän harjoitti Bed and breakfast -majoitustoimintaa kotitalossaan.
Kun olimme vetäytymässä yöpuulle, hän kysyi, haluammeko aamiaista. -Kyllä kiitos, skotlantilainen aamiainen, matkakumppanini osasi sanoa.
Siihen rouva naurahti, että se onnistuu, mutta englantilainen aamiainen olisikin ollut vähän vaikeampaa saada. Oikeasti skotlantilainen aamiainen eroaa eteläisestä vaihtoehdosta haggiksen verran. Haggis on lampaan sisäelimistä tehty veripaltun näköinen ruoka, joka aamiaisessa on englantilaisen aamiaisen pienen makkaran sijaan. Minulta mustanpuhuva haggis jäi syömättä.
Tällaisen leikin varjolla skotlantilaiset ovat aina halunneet tehdä pientä pesäeroa emämaahan. Heillä on omaa kansallisylpeyttä, joka tulee sopivasti esiin arkielämässä. Menepä esimerkiksi tilaamaan Irish coffee, niin baarimikko hieman mulkaisee ja tarjoaa Scottish coffeeta; ollaanhan kuuluisan skottiviskin tekomailla.
Bed and breakfast -majoituksen avulla voi tutustua hyvinkin erilaisiin ja -tasoisiin majapaikkoihin. Erikoisin samalla matkalla oli oikea linna, jonka korkeassa salissa raskaiden huonekalujen keskellä oli aika ihmeellistä yöpyä. Hinta oli kuitenkin aivan samantasoinen kuin vinttikamareista peritty.
Loch Nessin hirviön ympärille on tietysti rakennettu turistipyydyksiä, esimerkiksi järviristeily. Saimme idean kiertää vuokra-autollamme Loch Nessin järven ympäri. Tie osoittautui lähinnä peltotieksi, jonka varrella oli lammaslaitumia.
Erikoisinta olivat kuitenkin kaninpoikaset, joita hyppi tielle aivan mahdottomasti. Yritimme väistää niitä, mutta aina se ei onnistunut. Sitten takaamme tuli ilmeisesti paikallisen asukkaan ajamana Land Rover -auto, joka ohitti meidät ja kaneista piittaamatta ajaa rouskutti eläinten yli. Vaikka se näytti teurastukselta, täytyi kuitenkin ajatella, että kanit lienevät näin runsaslukuisina varsinainen riesa viljelijöille. Pahalta se silti tuntui, ja me jatkoimme väistelyä.
Yhdellä lammaslaitumella näimme paimenkoiria työssään. Se oli liikuttava näky, sillä perheessämme eli tärkeänä jäsenenä kymmenen vuotta partacollie, jonka skottisukulaisia saimme näin nähdä oikein tositoimissa.