Puut osaavat liikkua ja muita väitteitä

Tarvitaan saksalainen metsänhoitaja, ennen kuin ymmärrämme inhimillistää puut. Samaan hengenvetoon voi tietysti kysyä, onko sellainen edes tarpeellista. Toki suomalaiset osaavat arvostaa puitaan ja metsiään, nauttia niistä ja nousta vaikka yhtenä rintamana vastustamaan jonkin alueen avohakkuuta tai suojelemaan yksittäistä puuta. Peter Wohlleben (suomennettuna Hyväelämä) on kuitenkin koonnut kansien väliin monenlaisia ajatuksia synnyttävän kirjan Puiden salattu elämä, Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä.

Wohlleben todella kirjoittaa, että puut osaavat liikkua. Tämän kummalliselta tuntuvan väitteen hän perustelee sillä, että ratkaisu piilee uudessa sukupolvessa.

Näin hän kirjoittaa: Puut ovat vapaita liikkumaan sinä lyhyenä hetkenä, kun ne vielä uinuvat alkioina siemenpakkauksessaan. Matka voi alkaa heti siemenen pudottua puusta. Osa lajeista pitää melkoista kiirettä. Niiden edustajat varustavat jälkikasvunsa hienoilla karvoilla ja päästävät ne seuraavan tuulenpuuskan mukana lentoon kuin höyhenen. Tällaista strategiaa käyttävän lajin on muodostettava hyvin pieniä siemeniä, jotta ne pysyisivät ilmassa riittävän kauan. Haavat ja pajut ovat esimerkkejä puista, joiden tuottamat pikkusiemenet tekevät matkaa useita kilometrejä.

Oheinen teksti havainnollistaa hyvin kirjoittajan tyylin. Tieteellistä pohjaa tuskin on kaikille kirjan väitteille, mutta teksti on sujuvaa.

Mielenkiintoisia havaintoja on useita. Hyvä esimerkki on kotiseudultaan Pohjois-Amerikasta rahdattu mammuttipetäjä, joka istutetaan johonkin Keski-Euroopan maan puistoon. Eksoottinen puu on jonkun isokenkäisen saama lahja, eikä puu sitten koskaan saavuta samaa kokoa kuin lajinsa edustajat kotimaassaan. Wohlleben rinnastaa tällaisen yksittäisen puun ilman vanhempien huolenpitoa kasvavaan lapseen, jopa katulapseen. Puulta puuttuvat suojaavat lajitoverit, mutta ennen kaikkea tyyni ja kostea metsäilmasto. Puistojen maa on pahimmillaan pitkän kaupunkiasutuksen köyhdyttämää ja tiivistynyttä. Lisäksi puistossa kävijät tallovat maata ja koskettelevat puuta.

Puilla on kirjoittajan mukaan myös ajantaju, sillä ne osaavat pudottaa syksyllä lehtensä, tosin valoisuuden muutoksen ansiosta. Puiden välillä on kylläkin yksilöllisiä eroja, esimerkiksi tammi viivyttelee lehtien pudottamista valmistautuessaan varman päälle talveen.

Wohllebenin kirja oli kirjaston kirjapiirimme maaliskuun kirja. Olimme yhtä mieltä, että inhimillistäminen oli viety liian pitkälle. Kuitenkin moni oli löytänyt mielenkiintoisia yksityiskohtia, esimerkiksi laajasta juuristosta. Tämän ansiosta kanto on vielä elävä vuosikausia, vaikka puu onkin jo kaadettu. Kirjan lukeminen sai aikaan myös sen, että puita ja metsää katselee ehkä nyt vähän toisin silmin ja ajatuksin kuin ennen. Päätimme kuitenkin, ettemme sentään mene kyselemään kuulumisia tai tunteita metsän puilta.

Suomalaisen metsäasiantuntijan mielipide kirjasta on lyhyt ja ytimekäs: Ufojuttuja.