Puolukkaretki herätti muistot

Optimized-IMG_0430-2Kävin puolukassa, ja tuloksena oli yllättäen enemmän muistoja aikaisemmilta marjareissuilta kuin puolukoita. Puolukkapaikkani Hosiossaaressa tuli tutuksi jo alakouluaikana. Pienet oppilaat marssitettiin sinne syksyllä poimimaan koululle talven puolukat. Saimme sitten syödä puolukoita puurossa tai lisukkeina talven mittaan.
Arvostan puolukkaa edelleen, ja laitan sitä mielelläni jogurttiin tai aamupuuron päälle. Vasta nykyään on ruvettu muistuttamaan puolukan hyvistä ominaisuuksista, ja puolukoita on aika helposti saatavilla.
Ensimmäiset pakkaset myös purevat marjoihin hyvää makua, mutta valitettavan usein marjat vain riivitään ennenaikaisesti pois. Puolukoitteni sekaan tuli myös variksenmarjoja, joille ei kovin suurta arvoa ole annettu, eikä niitä ole oikein pidetty ihmisravinnoksi sopivina. Ne kuitenkin sisältävät runsaasti himoittuja flavonoideja.
Hosiossaaressa kulkiessani en paikan nimestä huolimatta voinut kuulla veden liplatusta, niin keskellä metsäisistä harjumaastoa olin. Merenrantaan tulee matkaa ainakin 40 kilometriä. Paikannimen synnystä en tiedä mitään, mutta aivan lähellä on kylläkin Litorinameren rantavalli. Litorinameri on vellonut paikalla tuhansia vuosia sitten, joten tässä jos missä voi sanoa yhteyttä kaukaa haetuksi.
Marjametsässä tulivat mieleen myös kymmenen vuoden takaiset marjamatkat. Äitini oli aina innokas marjastaja, mutta enää yli 90-vuotiaana hän ei voinut pyöräillä marjamailleen. Kun huomasin hänen vielä kaipaavan metsäretkiään, vein hänet autolla puolukkaan.
Silloin ei enää ollut tärkeää kerätä paljon marjoja, ja metsässä käveleminenkin oli raskasta. Olennaista vain oli päästä metsään.
Otimme termospulloon kahvia, ja istuimme kannon nokkaan juomaan kahvit ja syömään eväät. Poimimme kyllä pari litraa marjojakin. Nyt niitä retkiä muistellessa tulevat kyyneleet silmiin. Nehän olivat merkityksellisiä hetkiä minullekin, vaikka niiden täysi merkitys on valjennut minulle vasta myöhemmin.