Pitkä kala parantaa ryhtiä

Kun katsoo katukuvaa, voisi melkein luulla, että olemme nöyrää kansaa. Nöyryys oikeassa paikassa on tietysti hyve. Sen sijaan hartiat lysyssä kulkeminen tai istuminen on vain haitaksi.

Olisi varmaan syytä aloittaa ryhtiliike. Päivän kuluessa aina tämän tästä voisi oikaista hartiansa. Vielä parempi olisi, jos hartiat saisivat muutaman pyöräytyksen kumpaankin suuntaan. Tähän harjoitukseen ei tarvita kuntosalia eikä ohjaajaa.

Ryhti huononee huomaamatta. Saatamme nuokkua huonossa asennossa kirjaa lukiessa, mutta enemmän huonoa ryhtiä kuitenkin ylläpidämme nykyisten teknisten työkalujemme ääressä. Tietokonetta, tablettia tai puhelinta näppäillessään on monesti huonossa asennossa, ehkä vielä tuolin reunalla istuen.

Hyvistä harjoitusliikkeistä on olemassa monta vaihtoehtoa. Esimerkiksi jooga- tai pilates-tunnilla lähes joka kerta tehdään ryhtiliikkeitä. Jokainen kuitenkin osaa muutenkin nostella hartioitaan tai käsiään aivan normaalin hengityksen tahtiin, kunhan vain muistaa ja viitsii. Kerrankin voisi suositella olankohautusta, ja se olisikin positiivinen ele, kohauttajalle itselleen. Myös sauvakävely tekee erittäin hyvää hartioille.

Yksi joogaohjaajani teetti joka tunnilla ryhtiä kohentavan pitkä kala -ryhtiliikkeen, jonka hän sanoikin olevan mieliliikkeensä. Sitä voi tehdä esimerkiksi joka aamu 3-5 kertaa ennen ylösnousua.

Pitkä kala -asana tehdään niin, että selinmakuulla laitetaan kädet takamuksen alle. Sen jälkeen vedetään ilmaa sisään niin, että rintakehä kohoaa. Lasketaan selkä rauhallisesti takaisin alas ja samalla hengitetään ulos. Sen jälkeen kurkistetaan varpaita sisään hengittäen ja laskeudutaan taas makuulle. Tätä liikettä toistetaan haluttu määrä.