Pieni dekkarikatsaus kesäkuun aluksi

Muistan joskus lukeneeni, että miehet suosivat mieskirjailijoiden kirjoja, kun taas naiset lukevat yhtä usein miesten kuin naisten kirjoittamia teoksia. Lieneekö totta vai ei, mutta jotakin siinä saattaa olla perää. Vedin tässä runsaan parin viikon aikana dekkariöverit. Luin viiden suomalaisen dekkaristin tuoreita teoksia, yhtä lukuun ottamatta kaikki tänä vuonna julkaistuja. Niistä kaksi oli miesten kirjoittamia ja muut naisten. Pakko myöntää, että nämä mieskirjailijoiden kirjat ovat hengeltään ja tyyliltään maskuliinisia. Tämä asia tuli mieleen kirjoja lukiessa.

Hyvin jaksoin kaikki kirjat lukea. Listallani olivat Reijo Mäen Kakolan kalpea, Seppo Jokisen Vakaasti harkiten, Eppu Nuotion Myrkkykeiso, Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat sekä Terttu Autereen Kuolema Eedenissä (vuodelta 2016). Mäki, Jokinen ja Nuotio kuvaavat meidän aikaamme, Hämeen-Anttila vie lukijat 1920-luvulle ja Autere kirjassaan 1930-luvun loppupuolelle. Nämä kahden teoksen historialliset taustat viehättivät, ehkä niiden maisemien ja paikkojen tarkan kuvailun takia. Ne veivät todella erilaiseen aikakauteen.

Jokaisessa kirjassa on joko viran puolesta tai harrastuksesta rikosta selvittävä päähenkilö apunaan epälukuinen määrä muuta väkeä. Jokisen komisario Sakari Koskinen on jo vanha tuttu. Kirjassa saa paljon huomiota mies- ja naiskollegoiden välinen sanailu poliisilaitoksella, samoin poliisien parisuhdeasiat. Mäen luoma Jussi Vares taas tapaa kirjavaa kaveriporukkaansa kantakapakassa ja olutta kuluu. Virpi Hämeen-Anttila on kirjoittanut jo kolme aikaisempaa Björk-sarjan kirjaa. Päähenkilönä on sisäasiainministeriön virkamies Karl Axel Björk, jota kiehtoo rikosten selvittäminen vapaa-ajalla, jopa ruokatunnilla,  rikostutkijana toimivan hyvän ystävän iloksi, mutta myös toisinaan harmiksi. Eppu Nuotio on jättänyt Pii Marinin ja luonut uuden naisetsivähahmon. Tämä on leskeksi jäänyt 58-vuotias Ellen Lähde, joka marttamaisella tyylillä ja rauhallisuudella pistää nenänsä kiinnostaviin asioihin.

Kotimaiset dekkarit vievät tuttuihin paikkoihin. Näissä tapahtumapaikkoina olivat Helsinki, Turku ja Tampere, mutta kahdessa liikuttiin aika ratkaisevassa mielessä Kemiönsaaren maisemissa. Autere taas kuljettaa lukijat Viipuriin ja oletettavasti Terijoen maisemiin, vaikkakaan kylpyläpaikkaa ei nimeltä mainita. Erikoista kyllä, että kahdessa kirjassa on oopperalaulajia ja Hämeen-Anttilan kirjassa vanha oopperatalo on merkittävässä osassa.

Kesän sanotaan olevan kulta-aikaa dekkarien lukemiseen. Rikosromaaneita pidetään kevyenä lukemisena, vaikkakin niissä yleensä ainakin yksi ellei useampi hahmo menettää henkensä. Hyvä dekkari on kuitenkin aina lukemisen väärtti. Ehkä keveydellä tarkoitetaan, etteivät dekkarit jää sisältönsä takia yleensä askarruttamaan, kun taas muut romaanit näkökulmineen saattavat jäädä pyörimään mielessä lukemisen jälkeen.