Pelaaminen on vienyt nuorilta lukuinnon

Miksi nuoret eivät lue? kysyy Helsingin Sanomien Mielipide-osastossa omassa kirjoituksessaan kahdeksasluokkalainen Majlinda Raci. Hän on omakohtaisesti huomannut suomen kielen taitonsa kohentuneen merkittävästi juuri kirjoja lukemalla. Kun hän kysynyt tovereiltaan, miksi he eivät lue, nämä vastaavat lukemisen olevan turhaa. Pelaaminen on näiden nuorten mielestä palkitsevampaa. Majlinda on muuttanut Suomeen vasta kymmenvuotiaana.

Koulutyttö kirjoittaa tärkeästä asiasta ja viisaasti. Kun nuoret eivät lue kirjoja, he samalla vaikeuttavat omaa tulevaisuuttaan. Kouluttautuminen myöhemmin on vaikeata, ellei ole jo nuorena oppinut hahmottamaan isoja kokonaisuuksia ja ajattelemaan abstrakteja asioita. Pelaaminen kieltämättä antaa nopeasti mielihyvää ja onnistumisia sekä parantaa motorisia taitoja, mutta mielikuvituksen ruokkiminen ja sanavaraston kasvattaminen jäävät unholaan.

Pelkästään nuorten kontolle ei tätä asiaa voi sysätä. Ellei kotona kukaan lue kirjoja eikä lasta viedä kirjastoon, kirjojen lukeminen tuntuu ehkä vieraalta. Pitkien tekstien lukeminen tulee eteen myöhemmässä opiskelussa, ja silloin niiden omaksuminen saattaa tuottaa jopa vaikeuksia, ellei lukeminen ole ennestään tuttua.

Lahjakortti sai minut kirjaostoksille.

Lukeminen ja kirjastot ovat olleet viime aikoina myönteisesti esillä, kun Oodi-keskustakirjasto avattiin Helsingissä. Pienessä uutisinsertissä nähtiin hellyttävä hetki, kun pieni Sulo-poika sai ensimmäisen kirjastokorttinsa. Hän myös itse kirjoitti kortin taakse etunimensä komeasti tikkukirjaimin. Nämä ensimmäiset kirjastokäynnit saattavat jäädä lapselle hienoksi muistoksi, vaikka niitä ei tv-kamera kuvaisikaan.

Minulle kirjat ja lukeminen ovat olleet rakkaita jo lapsesta asti. Sen sijaan kirjojen ostaminen on jäänyt sen jälkeen, kun tulipalo tuhosi oman kirjakokoelman ja koko kodin. Naapurin huolimattomasta tulenkäsittelystä alkanut palo tuhosi rivitalon kaksi asuntoa, toinen siis meidän. Kun palon jälkeen kahlasin tulelta säästyneiden kirjanlehtien joukossa, silmääni osui Stephen Hawkingin teoksen nimilehti Ajan lyhyt historia. Ironiaa sekin.

Kirjoja on kertynyt eri syistä kotiinkin sen jälkeen, vaikka itse en ole niitä enää ostanut. Lisää tuli juuri hiljattain. Kotikirjaston tämän vuoden lukuhaasteen osallistujien kesken järjestetyistä arpajaisista sain lahjakortin paikalliseen kirjakauppaan. Ostin Liisa Väisäsen teoksen Symbolien pitopöydässä. Mässäilen siis joulunpyhinä tätä kirjallista pitopöytää!