Pakkopulla voi maistua hyvältä

Tänä vuonna päätin osallistua kahteen lukuhaasteeseen ja oli aivan hilkulla, etten ahnehtinut vielä kolmattakin. Onneksi näin ei käynyt. Kotikunnan kirjaston 25 kirjan haaste tuli täyteen jo alkukesästä, mutta Helmet-lukuhaaste (50 kirjaa) on vielä vähän kesken. Tähän mennessä tänä vuonna luettujen kirjojen luettelossa on jo 92 teosta, mutta haasteen muutaman viimeiseksi jääneen kohdan täyttäminen jäi jotenkin jumiin. Nämä kohdat edellyttävät täsmälukemista.

Ensimmäisten kuukausien aikana listat täyttyvät kuin huomaamatta. Valitsen kirjat aivan omien mieltymysteni mukaan, ja yleensä ne sopivat johonkin kohtaan. On aika helppoa saada käsiinsä esimerkiksi kirja, jonka nimessä on jokin paikka,  viittauksia populaarikulttuuriin tai kirjan nimessä vain yksi sana. Suurin osa kohdista täyttyykin näin kuin huomaamatta.

Minulle viimeiset kuusi kohtaa ovat olleet hitaasti täyttyviä, osa jopa pakkopullaa, joka onkin sitten yllättänyt maistuvuudellaan. Entisen itäblokin maasta kertovaksi kirjaksi ajattelin valita virolaisen kirjan, mutta ensimmäiseksi lainaamaani kirjaa en pystynyt lukemaan kuin muutaman sivun. Valitsin sovinnolla toisen ja käteeni osui Käbi Alma Laretein (1922-2014) kirjoittama omaelämäkerrallinen romaani Kaukana koti läheinen. Maailmankuulu pianisti Laretei joutui monen muun virolaisen tapaan jättämään miehitetyn kotimaansa. Hän asui monessa maassa uransa aikana. Hän oli naimisissa Ingmar Bergmanin kanssa (vuosina 1959-1969) ja sai tämän kanssa Daniel-pojan. Laretei jakaa lukijalle herkkiä tuntemuksiaan niin vanhempiensa kuolemasta kuin omista synkistä hetkistä, jolloin ei pystynyt ollenkaan soittamaan.

Ulkokohtaiselta (ja vaikealta) valintakriteeriltä tuntui haastelistassa kirja, jonka kansi on yksivärinen. Onneksi sain vinkin Anne Wiazemskyn kirjasta Berliinin lapseni. Tiesin siitä etukäteen vain, että siinä käsitellään sotaa, joten suhtauduin siihen pienellä varauksella. Kirja yllättikin minut täysin, sillä teoksessa kertojana on nuori nainen, joka  on vapaaehtoisena Ranskan Punaisen Ristin ambulanssin kuljettajana. Hän  hakee vuoden 1944 loppupuolella tovereineen Saksasta ranskalaisia sotavankeja ja muita sinne jääneitä ranskalaissotilaita venäläiseltä miehitysvyöhykkeeltä. Hän joutuu kohtaamaan sodan raunioittaman Berliinin ja näkee kurjia ihmiskohtaloita. Rakkautta on niissäkin oloissa. Tämä teos muistuttaa sodan monista kasvoista.

Listaltani puuttuu vielä kaksi kohtaa: 31 Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Tähän aion vihdoinkin lukea Volter Kilven Alastalon salissa. Siitä olen lukenut vasta satakunta ensimmäistä sivua, siinä valitaan piippuja suurella hartaudella. Toistaiseksi ainakin tuntuu siltä, että viimeinen täyttymätön kohta jääkin sellaiseksi. Vaikka suhtaudun rennosti ja huumorilla tähän haasteeseen, niin kohta 48 Haluaisit olla kirjan päähenkilö tökkii pahasti. Ei ole ainakaan toistaiseksi osunut kirjaa, jonka voisin tähän laittaa. Ehkä se jää lopulta tyhjäksi, mutta haitanneeko se mitään tai ketään.