Laihdutusta kuin televisiossa

Televisiosta tulee runsaasti kokkausohjelmia ja toisaalta taas laihdutusohjelmia. Tavallaan ne edustavat kahta ääripäätä ja lyövät toisiaan poskelleen. Kokkausohjelmia olen aivan satunnaisesti joskus katsonut, joten jätän ne omaan rauhaansa, vaikkakin niiden runsautta aina silloin tällöin ihmettelen.

Amerikkalaista Suurin pudottaja -ohjelmaa olen katsonut sentään hieman enemmän, joskaan en säännöllisesti. Siinä mietityttää monikin asia. Kenelle nämä ohjelmat on tarkoitettu? Saako tällainen ohjelma jonkun … Lue lisää »

Esiintymistä pitää opetella lapsesta asti

Moni tuntee esiintymiskammoa, ja tunne on ehkä lähtöisin jo kouluajoilta, ainakin vanhemmassa ikäluokassa. Peruskoulun tavoitteissa on onneksi jo nykyään ruvettu kiinnittämään huomiota vuorovaikutustaitoihin, niin myös päiväkodeissa, mutta käytäntö on silti vaihtelevaa. Koulusta hyvän itseilmaisun alkeet kuitenkin voisi saada, sillä kotoa saatetaan antaa vain käyttäytymisen aakkoset. Yleisöä ei ole kotioloissa, mutta keskustelua kotonakin voi harjoitella.

Suullisen esitystaidon opettelun olisi hyvä kuulua … Lue lisää »

´´Todellinen Italia alkaa Napolista´´

Optimized-IMG_0992Italia sai uuden presidentin helmikuun alussa. Valituksi tullut perustuslakituomioistuimen tuomari ja veteraanipoliitikko Sergio Mattarella, 73, edustaa samaa Demokraattipuoluetta kuin pääministeri Matteo Renzikin. Tämä valinta oli uusi kivi entisen pääministerin Silvio Berlusconin rekeen, sillä tämä ajoi presidentiksi suosikkiaan, joka presidenttinä mahdollisesti olisi armahtanut hänet. Presidentin virka on pääosin seremoniallinen, mutta armahdusoikeus hänellä esimerkiksi on.

Tällä valinnalla Renzi otti etäisyyttä Berlusconiin, jonka … Lue lisää »

Salikohtaamisia

Aloitin säännöllisen kuntosaliharjoittelun pitkän tauon jälkeen viime syksynä. Useimmiten se oli kuitenkin ohjattua kiertoharjoittelua. Se on varmasti hyvää, mutta ei välttämättä minun juttuni. Joulun jälkeen olen käynyt kuntosalilla kahdesti viikossa, ja huomaan pitäväni siitä.

Varmaan kaksi ohjelmoitua harjoittelua viikossa on minulle sopivaa, koska se jo vaikuttaa lihaskuntoon, eikä salilla käyminen ole – ainakaan toistaiseksi – vastenmielistä. Lisäksi liitän joka käyntiin … Lue lisää »

Golfarin talviharjoittelu maun mukaan

Hanki peittää golfväylät ja viheriöt vielä ainakin kaksi kuukautta ja ilmeisesti vähän kauemminkin. Mieli tekee jo kiertämään kenttää, mutta vielä on maltettava. Moni katkaisee pitkän talven pelaamattoman ajan pelimatkalla muille maille, mutta koti-Suomessa olevakin varmaan miettii pelikuntoaan.

Talviharjoittelun tarpeesta ja laadusta on varmasti yhtä monta mieltä kuin golfariakin. Puhutaan nyt kuitenkin vain tavallisen klubipelaajan tarpeista, vaikka klubipelaajien joukkokin on mitä … Lue lisää »

Paluu kuntosalille

Vuosia sitten kävin kuntosalilla muutaman jakson. Eri syistä se kuitenkin jäi, ja vikaa oli varmaan niin sysissä kuin sepissä. Muuta liikuntaa kuitenkin olen harrastanut säännöllisesti.

Viime golfkaudella huomasin, että lihaskuntoni oli heikentynyt kadotettujen kilojen myötä, vaikka kiloja ei olekaan poistunut kuin 6-7.

Niinpä syksyllä aloin käydä kerran viikossa joko omaehtoisella käynnillä tai kiertoharjoittelussa salilla. Lihaskunnon kohentamiseen sellainen ei kuitenkaan riitä, … Lue lisää »

Puunpoltto on taitolaji

Suomessa on rakennuksia lämmitetty puilla ties kuinka kauan, mutta nykyisin on ruvettu vasta yksityiskohtaisesti opastamaan, kuinka tulisijaa kuuluukaan käyttää. On myös tähdennetty, että puiden polttaminen tuottaa ilmaan terveydelle haitallisia hiukkasia. Jos vielä toimitaan virheellisesti, haitat niin ihmisille kuin ympäristölle lisääntyvät.

Olennaisen tärkeää on, mitä sinne pesään laitetaan. Kuiva ja puhdas puu on parasta ainesta takkaan. Puuliedessä voi käyttää kuivia ja … Lue lisää »

Lääketieteellä on vahva ote

Annammeko lääketieteelle liian vahvan jalansijan elämässä? Medikalisaatio vaikuttaa lisääntyvän asioidemme hoidossa. Hyvin vilkas poika tai tyttö diagnosoidaan adhd-häiriöiseksi, kun kaikki ei sujukaan hyväksyttyjen kriteerien mukaan. Syy voi olla jossakin muualla kuin lapsessa itsessään.

En väitä, etteikö myös lääkitsemistä tarvitsevaa häiriötilaa voi olla, mutta liian herkästi kasvuvaiheista lasta ei saisi lokeroida. Miltä hänestä sitten tuntuu aikuisempana, jos tilanne onkin jo toinen … Lue lisää »

Välitämmekö toisistamme?

Tulipahan taas kysymys otsikkoon. Toivoisinkin, että jokainen kysyisi tämän asian itseltään. Kerron kolme tositapahtumaa, jotka saavat minut esittämään tämän kysymyksen muutenkin kuin vain itselleni. Liukkaat kelitkin ovat taas riesanamme.

Pari vuotta sitten ensimmäisillä liukkailla lokakuun lopussa kaaduin yhden kaupan edessä. Kyse oli mustasta jäästä ja huonosta kenkävalinnastani. Onnistuin työntämään vasemman käteni eteen, joten tulin koko painollani käden varaan. Murtuma siitä … Lue lisää »

Kuuluuko? Kyllä kuuluu!

Minkä takia julkisten tilojen äänentoistossa mennään liiallisuuksiin? Ja näin kysyn minä, jonka kuulo on iän myötä jopa heikentynyt. Varmaankin myös tämän takia minusta tuntuu entistä tärkeämmältä suojella sitä kuuloaistia, joka nyt vielä on tallella.

Liian voimakkaan äänentoiston olen viime vuosina kohdannut mitä erilaisimmissa paikoissa. Ilman korvatulppia ei ehkä kannata enää mennä itselle tuntemattomiin paikkoihin, sillä olen varmaan myös meluherkkä. Tosin … Lue lisää »