Nyt muokataan keskivartaloa

Kuntoliikunta elää ajan hengessä vahvasti, ja siksi se tarjoaa aina jotakin uutta. Onpa liikkumistapa minkä nimistä hyvänsä, lopputulos tulee aina liikkujan hyväksi. Viime vuosina ovat tulleet vaikkapa zumba ja lavis, jotka sopivat ryhmäliikuntaan. Tämän hetken trendi taitaa olla keskivartalon muokkaus, ja siinä riittää työmaata monelle.

Lankutus on erittäin hyvää keskivartalon muokkaukseen. Se ei edellytä mitään välineitä, on helppoa tehdä kotonakin ja sopii myös aloittelijalle. Parasta on aloittaa esimerkiksi 45 sekunnista, toistaa se kolmesti ja vähitellen sitten lisätä aikaa, jos haluaa. Kuitenkin esimerkiksi minuutti on aivan hyvä aika, jos liikkeen tekee oikein ja säännöllisesti.

Kuntosalilla olen ennen loppuvenyttelyä tehnyt vatsaliikettä, jossa istualtaan kädet suorana laskeudutaan hitaasti selälleen matolle ja sitten noustaan takaisin istuma-asentoon. Kädet nyrkissä auttavat liikkeessä, ja sen voi toistaa halutun määrän. Teen sen yleensä 10 kertaa. Jalkoja ja myös keskivartaloa vahvistaa yksinkertainen jalkakyykky, mutta tehoa saa lisää ottamalla painot käsiin. Minulla on yleensä 3 kilon painot. Ystäväni tätä yksinkertaista liikettä tehden on lähes nujertanut kroonisen iskiaksen. Lisäksi polvet ovat tykänneet.

Askelkyykkyä suositellaan esimerkiksi golfareille, mutta hyväähän se tekee kaikille. Tärkeätä on, että etummaisen jalan polvi ei ylitä varvaslinjaa. Keskivartalo tiukkana ja kroppa suorassa pysyy parhaiten, kun etsii edestä kiintopisteen katseelle. Kyykyn syvyyden tai mataluuden jokainen valitsee itselleen sopivaksi. Toistoja tehdään hyvältä tuntuva määrä.

Keskivartalon muokkauksessa suositeltava liikuntamuoto on myös pilates. Siinä liikkeet tehdään vatsa tiukkana. Hengitys kulkee nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Nyt syksyn tullessa alkavat taas normaalit viikkoharrastustunnit, ja se tuntuu hyvältä. Onneksi meillä on tänä kesänä ollut kehonhuoltotunti kerran viikossa. Siinä on ollut pilatestyyppisiä liikkeitä ja lisäksi venyttelyä.

Liikunta- ja muita harrastustunteja ei kannata kerätä itselleen liikaa, ettei tule kyllästymistä.