Nigerialainen näkökulma

Optimized-IMG_1708Nigeriasta tulevat eittämättä ensimmäiseksi mieleen nigerialaiskirjeet, joissa kerrotaan kirjeensaajaa odottavan jokin yllättävä perintö/arpajaisvoitto/palkinto tai mikä tahansa suuri rahasumma. Rahaa ei vain saisi, ennen kuin maksaa jonkin summan erilaisiin kuluihin. Huijausta tietysti kaikki tyyni. Näkökulma Nigeriaan laajeni kuitenkin aivan toisiin ulottuvuuksiin, kun luin Chimamanda Ngozi Adichien teoksen Paluumuuttaja. Tosin siinäkin oli pari huomautusta huijareista.

Teoksessa kerrotaan Yhdysvaltoihin muuttaneen naisen ja hän ystäviensä kokemuksia maahanmuutosta sekä paluusta Nigeriaan, joka sekään ei ole ongelmatonta vuosien muualla asumisen jälkeen. Ennen Amerikkaan muuttoaan hän ei ollut ajatellut olevansa musta, mutta heti uudessa maassa rotukysymys tuli jokapäiväiseksi asiaksi. Rotuasioita teoksessa käsitelläänkin paljon ja ansiokkaasti monelta kantilta. Tähän antaa erityisen hyvän mahdollisuuden teoksen päähenkilön elämä, sillä hän pitää blogia Rotu ja rotu, eli ei-amerikkalaisen mustan huomioita afroamerikkalaisista (niistä joita ennen sanottiin neekereiksi).

Mielenkiintoinen on myös kirjassa esitetty rotutikas-teoria yhteiskuntaluokista. Blogissaan päähenkilö Ifemelu kirjoittaa rotuasiasta muiden muassa näin: Amerikassa on rodullisen hierarkian tikkaat. Valkoiset ovat aina ylimmällä puolalla, varsinkin valkoiset anglosaksiprotestantit, tunnetaan myös lyhenteellä WASPIT, ja Amerikan mustat aina alimmalla, ja se mitä siinä välissä on, riippuu ajasta ja paikasta. Amerikkalaiset olettavat, että jokainen tajuaa maan heimokulttuurin.

Barack Obaman valinnan presidentiksi sanottiin merkitsevän paljon myös siksi, että hän on ensimmäinen musta Yhdysvaltain presidenttinä. Tässä kirjassa sekin asia paalutetaan omalle paikalleen. Obamalla on valkoinen äiti, hän on kasvanut valkoisten isovanhempien kanssa ja hänen taustallaan on Keniaa, Indonesiaa ja Havaijia. Vasta kun tavallinen musta georgialainen voittaa, on Amerikka todella edistynyt, kirjassa todetaan.

Musta käkkäräpää tuo myös omat ongelmansa. Hius on luonnostaan karkea ja niin kiehkurainen, ettei sitä pysty kampaamaan kuin märkänä. Rastojen tai lettikampauksen kanssa taas ei voi esimerkiksi mennä työnhakuun, ellei satu olemaan muusikko tai muu taiteilija. Hiuksia suoristetaan kemikaaleilla tai kuumennusraudoilla, ja nämä menetelmät ovat kaikkea muuta kuin ongelmattomia. Teoksen päähenkilö toivookin, että Michelle Obama esiintyisi luonnollisine hiuksineen julkisuudessa, mutta uskoo, ettei näin koskaan käy. Kaikissa muuntumisleikeissäkin mustilla naisilla on luonnolliset (käkkärä)hiukset ennen-kuvassa ja jälkeen-kuvassa hiukset on suoristettu eri menetelmin, kirjassa todetaan purevasti.