Pilatesta oman tason mukaan

Pilates-liikkeet aloitetaan aina niin raajojen kuin selän lämmittelyliikkeillä. Kaikki liikkeet tehdään rauhalliseen tahtiin, vatsa tiukkana ja hengityksen tahdissa. Väkisin ei pidä tehdä mitään liikkeitä, ja parasta onkin tyytyä vain omaan tasoonsa.

Naapurin tekemisten vilkuileminen on pelkästään haitallista. Pilates-liikkeitä tehdään itselle, ei toisille eikä ohjaajille. Usein myös ohjaaja näyttää liikkeen eri vaikeusasteet, joista on hyvä valita juuri itselle sopiva taso. Oheisissa kuvissa mallia näyttää pilates-ohjaaja Susanna Kaija.

Minulla meni mielestäni aika pitkään, ennen kuin pystyin omaksumaan pilateksen hengitystekniikan oikein, vaikka sinänsä ei tietenkään ole kenellekään vaikeaa hengittää nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Normaalisti hengitykseen ei juuri kiinnitä huomiota, mutta hengitys vatsa tiukkana onkin sitten eri juttu. Kun tulee uusia, monivaiheisia liikkeitä, vatsan tiukkana pitäminen on jo tavallista vaikeampaa.

Kylki venyy.
Kylki venyy.

Sahaus-liikkeessä venytetään niin eteen kuin taakse ja vatsa tiukkana. Tätä on mukava tehdä silmät kiinni.
Sahaus-liikkeessä venytetään niin eteen kuin taakse ja vatsa tiukkana. Tätä on mukava tehdä silmät kiinni.

Sataset on pilateksen klassikkoliike, joka on hyvä alussa tehdä näin koukkuselinmakuulla. Käsillä tehdään pientä edestakaisliikettä aina sataan asti.
Sataset on pilateksen klassikkoliike, joka on hyvä alussa tehdä näin koukkuselinmakuulla. Käsillä tehdään pientä edestakaisliikettä hengityksen tahtiin aina sataan asti.

Kokeneempi pilateksen harrastaja tekee sataset näin jalat ylhäällä. Vatsalihakset joutuvat siinä jo lujille. Vielä on välimuoto jalat ilmassa koukussa.
Kokeneempi pilateksen harrastaja tekee sataset näin jalat ylhäällä. Vatsalihakset joutuvat siinä jo lujille. Vielä on välimuoto jalat ilmassa koukussa.

Kylkiliikkeitä on pilateksessa useita. Ne ovat mitä parhaimpia, mutta olen onnistunut kehittämään niihin oikean viha-rakkaus -suhteen. Kesti myös jonkin aikaa, ennen kuin liikkeet kylki kannatuksessa onnistuivat. Kun mukaan otetaan vielä pallo kyljen alle, vaikeusaste nousee reippaasti. Joskus tuottaa vaikeutta pelkästään maata kyljellään pallon päällä saati ruveta liikuttamaan jalkoja ja/tai käsiä johonkin suuntaan.

Miksi pitää mennä pilates-tunnille, kun liikkeitä voisi tehdä vaikka joka päivä kotona yksinään? Yksin kotona pilateksen tai joogan harrastaminen on liian haasteellista ja tylsää. Muutaman liikkeen voi tehdä, kun vaikkapa niskaa jumittaa, mutta keskittyminen tunnin ajaksi vain ja ainoastaan pilatekseen edellyttää kyllä asianmukaisia tiloja ja hyvää ohjaajaa. Lisäksi ryhmä kannattelee jokaista jäsentään. Se on yhteinen juttu.

Keskittyminen tekemiseen vaikuttaa siihen, että ajantaju lähes häviää. Tunti on yleensä rytmitetty niin, että lämmittelyn jälkeen tulevat muut valmistavat liikkeet, ja sen jälkeen päästään tekemään eri liikkeitä, kunnes edetään tunnin haastavimpaan liikkeeseen. Sitä seuraakin sitten helpohko liike, jotta on aikaa hengähtää. Vielä tehdään muutama koko vartaloon kohdistuva liike, esimerkiksi kuvan sahausliike, ja sitten onkin vapauttava rentoutuminen. Olo on tunnin jälkeen energinen, mutta rentoutunut. Keho kiittää.