Lukuhaasteet avasivat silmiä

Tämä vuosi on ollut yhtä lukuhaasteiden suoritusta. Normaalistikin luen paljon, päivittäin, mutta lukuhaasteet ovat kyllä ohjanneet lukemisharrastusta.

Kaksi ensimmäistä lukuhaastetta tulivat valmiiksi jo keväällä. Niissä kummassakin piti lukea kirjoja, jotka täyttivät tietyt kriteerit. Kriteerit olivat sen verran väljiä, että vasta loppuvaiheessa täytyi oikein valita sopivia kirjoja, että kaikki kohdat tulivat valmiiksi.  Siinä tuli kyllä luetuksi sellaisiakin mielenkiintoisia kirjoja, joita ei muuten olisi osannut ottaa luettavaksi.

Kolmas haaste vei vähän pidemmän aikaa, sillä kotikirjastoni Lainan päivänä julkaisema haaste edellytti sadan suomalaisen kirjan lukemista. Sen verran käytin avuksi jo kahta edellistä haastetta, että sieltä napsin jo luetut kotimaiset kirjat tähän haasteeseen.

Pari viikkoa sitten sain tarvittavat sata kirjaa luetteloiduiksi, ja itse asiassa nyt on luettuna jo 104 suomalaista kirjaa. Ensin arvelin, etten helposti saisikaan sataa kotimaista kirjaa luetuksi, sillä arvioin normaalisti lukevani enemmän käännöskirjoja kuin suomalaisten kirjailijoiden teoksia.

Nyt on pakko tunnustaa, että olen oikeastaan kiitollinen tästä haasteesta, sillä sen ansiosta löysin muutaman kirjailijan, joiden tuotantoa en ennestään tuntenut. Haasteessa pyydettiin lopuksi merkitsemään kirja, jota voisi sanoa suosikikseen. Valinta oli yllättävän helppo. Joel Haahtelan uusin teos Mistä maailmat alkavat on parhaita tänä vuona lukemiani kaunokirjoja. Ihastuin erityisesti Haahtelan tapaan kirjoittaa. Hän kirjoittaa niin hienoa tekstiä, että välillä täytyy palata takaisin lukemaan lauseet uudestaan. Aion lukea hänen koko tuotantonsa.

Hyviä kirjoittajia ovat myös esimerkiksi Mikko Rimminen ja Miika Nousiainen. Luin myös uudestaan Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan, ja hänen tekstinsä on sujuvaa ja vetävää. Uusi tuttavuus sen sijaan oli muusikkona lähinnä tunnetun Jouni Hynysen road trip -kirja Kadonnutta tavaraa etsimässä. Hänen tekstinsä on nautinnollista; monipuolinen lahjakkuus tämä mies. Sadassa kirjassa on tietysti monta mielenkiintoista teosta, mainittakoon vaikka esimerkkeinä Katja Kaukosen Lumikadun kertoja, Kati Tervon Iltalaulaja ja Terhi Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät.