Liikuntaa ilman reseptiä

Joskus 2000-luvun alussa haluttiin ottaa käyttöön systeemi, jolloin lääkäri saattoi kirjoittaa lääkereseptin lisäksi myös liikuntareseptin. Pitää kuitenkin heti tähdentää, että haluttiin ottaa käyttöön, sillä idean toteuttaminen ei sitten sujunutkaan aivan kuten oli suunniteltu. Varmaan lääkäritkään eivät olleet kovin ihastuneita uuteen käytäntöön asiakkaista puhumattakaan. Miten yksi paperilappu – niin asiantuntijan kirjoittama kuin onkin – saisi ihmisen harrastamaan liikuntaa, ellei se kerta kaikkiaan kiinnostanut.

Liikunta on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia, ja onneksi onkin siirrytty yleisen tiedottamisen tasolle ja uusia tutkimustuloksia ja suosituksia esitellään lähes yhtä usein kuin ruokasuosituksia. Vaikka joskus tuntuu, että tässäkin on ylitetty jokin raja, kaikista epäilyksistä huolimatta on pakko myöntää, että liikunnan edut ovat kiistattomat. Liikuntaa suositellaan niin terveille kuin sairaille.

Uimahallin saunassa kuulee hyviä tarinoita. Niinpä yksikin saunoja sanoi saaneensa polvensa hyvään kuntoon vesijuoksua harrastamalla. Omat polveni ovat myös hyvässä kunnossa siihen nähden, että molemmissa on todettu nivelrikko. Yritän erilaista liikuntaa harrastamalla siirtää tekonivelleikkausta niin pitkälle kuin mahdollista, sillä omat polvet ovat aina omat polvet. Ortopedien mielestä golfin peluu näiden polvien takia olisi pitänyt lopettaa jo vuosia sitten, mutta onneksi tämän asian saan päättää itse.

Maltillinenkin liikunta pidentää ikää, parantaa muistia ja suojaa kansantaudeilta. Tähän riittää jo puoli tuntia reipasta kävelyä päivässä. Yhdysvaltalainen tutkimus taas on osoittanut selvän yhteyden iäkkäiden ihmisten vahvojen jalkalihasten ja aivojen kunnon välillä. Kyse on kaksosparien tutkimuksesta, jossa todettiin, että vahvempijalkainen kaksonen säilytti pääsääntöisesti kongnitiiviset (= tietoa koskeva, tiedollinen) kykynsä paremmin kuin heikkojalkainen sisaruksensa.

Lääkäriseura Duodecimin työryhmä kiteyttää liikuntaviestinsä yksinkertaisesti niin, että terveiden liikunta ehkäisee sairauksia ja sairaiden liikunta hoitaa niitä. Suosituksena on vähintään 2,5 tuntia liikuntaa viikossa. Kävelyn lisäksi tarvitaan lihaskuntoharjoituksia sekä nivelten liikkuvuutta ja tasapainoa hoitavaa liikuntaa. Säännöllinen liikunta on tarpeen myös pitkään jatkuneita sairauksia poteville ihmisille. Monet kansantaudit pysyvät paremmin hallinnassa, kun ihminen liikkuu säännöllisesti. Liikunnan laatua tärkeämpää on liikunnan säännöllisyys. Motivaatio täytyy löytää itsestään, siihen ei riitä lääkärin antama liikuntaresepti, oikeaan osuvat opastukset ehkä.