Kirjeenvaihtoa vuosikymmeniä

Kirjeenvaihto on nykyisin niin mennyttä aikaa, ettei sitä paljon harrasteta. Erilaiset sähköiset viestintävälineet ovat lähes kokonaan haudanneet tämän vanhan yhteydenpitotavan. Joku kai sentään yrittää vielä ylläpitää tätä harrastusta, ja nimenomaan lapsille ja nuorille se olisi mitä kehittävintä.

Keskikouluaikana englanninopettajamme oli niin viisas, että hän kannusti meitä ryhtymään kirjeenvaihtoon ulkomaisten nuorten kanssa. Hän jakoi meille osoitteita, ja sitten tarvittiinkin vain omaa aloitekykyä ryhtyä kirjeenvaihtoon.

Minullakin oli kirjeenvaihtoystäviä esimerkiksi Saksasta, Japanista, Itävallasta ja Englannista. Eri syistä nämä yhteydet sitten hiipuivat, mutta yksi on pysynyt mukana näihin vuosiin asti.

Olemme kirjoitelleet säännöllisesti englantilaisen Francesin kanssa. Kirjeiden vaihto on muuttunut kylläkin yleensä sähköpostien kirjoitteluksi, mutta jonkun kerran vuodessa lähetämme myös kirjeitä ja kortteja.

Vuosikausia olen lähettänyt heille jouluksi Suomen Luonto -kalenterin, jossa on englanninkielinen teksti. Minä taas saan erilaisia englantilaisia maalaismaisemia esitteleviä kalentereita vuosittain.

Frances, kirjoittaja ja Les laventeliviljelyksillä Englannissa.
Frances, kirjoittaja ja Les laventeliviljelyksillä Englannissa.

Kirjeenvaihtoystävyys on johtanut myös tapaamisiin. Ensimmäisen kerran tapasimme, kun olin kielikurssilla Englannissa. Frances tuli silloisen poikaystävänsä, nykyisen miehensä Lesin kanssa minua tervehtimään.

Sittemmin Frances ja Les ovat käyneet kahdesti Suomessa minua tapaamassa, minä hieman useammin Englannissa. Olemme tietysti tutustuneet myös muihin perheidemme jäseniin.

Viimeksi olin Francesin ja Lesin vieraana kolmisen vuotta sitten. Vietin viikon heidän kodissaan Essexissä, ja silloin Frances sanoikin, että hänestä tuntuu kuin olisimme sukulaisia. Myös Lesistä on tullut vuosien mittaan hyvä ystäväni, ja kirjeetkin ovat nykyään molempien allekirjoittamia.

Kirjeenvaihto on tuonut mukavan lisän elämääni ja värittänyt sitä omalla tavallaan. Francesilla oli vuosikymmeniä tapana soittaa myöhään jouluaattona oma joulutervehdyksensä. Se kuitenkin päättyi siihen, kun luovuin lankapuhelimesta muutama vuosi sitten. Kännykkään hän ei jostakin syystä halua soittaa.

Joulupuhelut olivat hauskoja, ja opin tietämään, milloin puhelu kohta loppuu. Perinteinen lopetus oli, kun Frances sanoo Lesin jo huutelevan, kuinka kalliiksi puhelu tulee. Se oli varmaan enemmänkin kohtelias aasinsilta puhelun lopettelemiseen kuin täyttä totta.