Kirjallisuuden Finlandia-palkinto, ansaittu vai ei?

Tein viime vuoden loppupuolella pari kirjojen lukemiseen liittyvää päätöstä. Ensiksikin päätin lukea kaikki kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajiksi nimetyt ehdokasteokset. Toiseksi ajattelin karsia tulevan vuoden lukuhaasteiden määrää. Nyt voin myöntää, että päätökset onnistuivat vain osittain.

Halusin tutustua Finlandia-palkintoon ehdolle päässeisiin kirjoihin voidakseni testata, onko palkinnon voittava teos myös minun mielestäni ehdokkaista paras. Varasin ehdolle päässeet kirjat kirjastosta, ja ne tulivat minulle milloin tulivat. Viimeisenä sain viime viikolla käsiini voittajateoksen, Juha Hurmeen Niemen. Sitä en siis ole vielä ehtinyt aivan kokonaan lukea.

Ensimmäisenä luin Hanna Haurun teoksen Jääkansi, joka on kertomus sodanjälkeisestä ajasta Pohjois-Suomessa. Se on karua, traagistakin elämää kuvattuna hyvällä kielellä. Tarina vetää maagisuudellaan. Cristina Sandhun Valas nimeltä Goliant kertoo romanialaisen suvun vaiheista. Päähenkilö on romanialaisen miehen ja suomalaisen naisen tytär. Aihe on hyvin ajankohtainen, sillä kahdessa kulttuurissa kasvaneita lapsia on Suomessa nykyään aiempaa enemmän. Tarina on kiinnostavasti kerrottu, mutta romaniankieliset sanat olisi voinut suomentaa.

Sitten sain käsiini Miki Liukkosen 858-sivuisen kirjan O. Luin sitä toistasataa sivua, mutta sen enempää en pystynyt. Minut nujersivat yli kaksi sivua pitkät virkkeet, jotka olivat kyllä ymmärrettävää tajunnanvirtaa, mutta eivät jaksaneet kiinnostaa riittävästi. Tartuin luottavaisesti seuraavaan tiiliskiveen, joka oli Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extra. Tätä poliittista satiiria luin myös runsaat sata sivua, mutta en saanut siihen otetta.

Tommi Liimatan Autarktis-teosta on edellisiä helpompi (320 s.) kannatella, mutta sen sisältö on kolmen kertojan ja eri aikatasoilla liikkumisen takia hankalaa luettavaa. Vasta viime metreillä aukeaa kertojien yhteys, ainakin minulle. Pohjois-Suomessa tässäkin liikutaan, niin nykyajassa kuin sotatunnelmissa. Teoksessa on välillä myös liian tietokirjamaista sisältöä, mikä lopullisesti minut lannisti.

Voittajateosta on myös moitittu liian tietokirjamaiseksi. Ainakin toistaiseksi minusta teoksen kerronta on niin kaunokirjallista tyyliä, ettei sitä oikeaksi tietokirjaksi voi luonnehtia. Mielenkiintoisia havaintoja ja hykerryttäviä yksityiskohtia olen sen sijaan löytänyt. Sävy on tuttu Hurmeen Nyljetyt ajatukset -kirjasta. Uskallan siis jo nyt antaa tukeni valinnalle, ja ainoastaan Goliant olisi mielestäni ollut kilpailukykyinen vastustaja. Ihmettelen, ovatko nämä valitut teokset raadin mielestä viime vuoden kaunokirjallista huippua. Olisin kyllä vaihtanut muutaman ehdokkaan, mutta tietysti täältä sivusta on helppoa huudella.

Vielä täytyy tunnustaa toisen päätökseni kohtalo, joka sekin on toistaiseksi vähän avoin. Yhdessä lukuhaasteessa olen täysillä mukana, ja nyt odottelen oman kotikirjastoni helmikuussa julkistettavaa haastetta. Lisäksi osallistun Hyllynlämmittäjät-haasteeseen. Se on aika helppo toteuttaa, sillä siinä pitää lukea kerran kuukaudessa omaa kirjahyllyä lämmittävä teos.

Joka tapauksessa on siis hieman vähemmän haastetta kuin viime vuonna, vaikka lukemista jatkan täysillä. Viime vuonna myös luin runon päivässä, mutta sellaista en tänä vuonna ole jatkanut. Sitä uskallan kyllä ehdottaa kokeilemaan.