Kirja houkutteli juomaan kaakaota

optimized-fullsizeoutput_729Ruotsi näyttää tuottavan uusia rikosromaanien kirjoittajia jatkuvasti. Huomio kiinnittyy vielä erityisesti naisten suureen määrään. Tuttuja ovat vanhastaan esimerkiksi Maria Lang ja Liza Marklund. Sittemmin olen kahlannut Anna Janssonin, Maria Jungstedtin, Åsa Larssonin ja Camilla Läckbergin teoksia. Uusia tuttavuuksia sen sijaan ovat Viveca Sten ja Denise Rudberg.

Viveca Stenin tuntuu moni muukin löytäneen, sillä hänen kirjansa ovat ainakin kirjastoissa vilkkaassa kierrossa. Sten on toiminut juristina, mutta sittemmin kirjoittaminen on vienyt mennessään. Hän kuljettaa lukijansa Sandhamnin saareen, joka on tukholmalaisten kesänviettoaluetta. Hänen teoksissaan yksi päähenkilö on Nora Linde, joka viettää vapaa-aikaansa sukuhuvilassaan ja sotkeutuu saaren tapahtumiin tavalla tai toisella. Rikoksia selvittää Noran vanha tuttu, rikosylikonstaapeli Thomas Andreasson apulaisineen.

Sandhamn-sarjaa on suomennettu neljä kirjaa, ja siitä on tehty Suomessakin nähty tv-sarja. Kerronta kirjoissa on mukaansa tempaavaa, ja henkilöt ovat sympaattisia.

Denise Rudberg on aika tuore tulokas dekkaristien joukossa.  Hän kirjoitti aiemmin chick-lit-romaaneja, ja niistä on ehkä jäänyt viitteitä dekkareihin. Ainakin seksikohtaukset tuntuvat vähän väkisin mukaan liitetyiltä. Suomeksi on saatavilla toistaiseksi kaksi teosta, ja varsinkin ensimmäisessä Yksi tappava syrjähyppy valmistetaan ja juodaan niin usein kaakaota, että täytyi kaivaa kaakaopaketti esiin. Sen sijaan jatkuvasti ylistettyihin leivonnaisiin en ole sortunut. Ruoka on muutenkin runsaasti esillä kirjoissa. Kirjailijan mielestä ihmistä on hyvä kuvata ruoan avulla, koska ruoalla on niin iso osa elämässä.

Rudberg on tuonut rikosten selvittäjäksi poliisien lisäksi Marianne Jidhoffin, syyttäjän sihteerin.  Kirjailija kuvaili Turun kirjamessuilla 55-vuotiasta Marianne-rouvaa Madonnan ja neiti Marplen yhdistelmäksi.

Stenin kirjoittajan laatu puhuttelee minua enemmän kuin Rudbergin tyyli. Rudberg kirjoittaa hienostopiireissä sattuneista rikoksista, ja itse hän luokittelee kirjat eleganteiksi rikosromaaneiksi. Ehkä se vähentää kirjojen puhuttelevuutta.