Kahvakuula, uusi tuttavuus

Kuntoilumuotoja todella riittää. Kahvakuulaa monet ovat tottuneet käyttämään, mutta minulle tuo väline on vielä uusi tuttavuus. Salilla olen tietysti jonkin verran siihen tutustunut tekemällä sumokyykkyjä. Siinä minulla on välineenä 16 kilon kuula, mutta ensimmäiselle kahvakuulatunnille oli pakko ottaa 10 kiloa kevyempi kaveri.

Täytyy tunnustaa, että 6 kilon kuulan pyörittely esimerkiksi olkapääliikkeessä pään ympäri on liike, johon en ainakaan toistaiseksi kaipaa painavampaa kuulaa. Samoin rinnalle ja ylös kuulan nostaminen sekä samanaikaisesti kyykkäminen kysyy voimia. Onneksi välillä palautellaan heiluriliikkeellä, joka tuntuu tällaisten ponnistelujen jälkeen kevyeltä.

Oman rytmin löytäminen osoittautui hankalaksi, kun heilutettiin kuulaa ja asteltiin milloin eteen tai sivulle. Jollakin tavalla se sentään onnistui, mutta välillä kuulan liike tuntui liian nopealta, vaikka itsehän sitä kuitenkin heiluttelin. Kahdeksikon teko oli tällä kertaa liikaa, mutta ehkä se vielä joskus sujuukin. Olihan tämä kuitenkin vasta ensimmäinen kerta. Puolustuksena täytyy vielä sanoa, etteivät energiat ehkä olleet huipussaan, sillä pelasin aamupäivällä 18 reiän golfkilpailun.

Positiivista kahvakuulatunnissamme myös oli, että olimme ulkona ruohikolla. Happea oli varmasti riittävästi, ja ilmakin oli sopivan viileä. Kuulan saattoi huolettomasti pudottaa liikkeiden välillä ruohikolle, ja sehän tuntui mukavalta.

Ilman talvikauden salitreeniä en varmasti olisi pystynyt kahvakuulaa tämänkään vertaa liikuttelemaan. Tietysti kuulani oli kahvakuulaveteraanien mielestä naurettavan kevyt, mutta jostakin on aina aloitettava. Ei varmaan kenenkään kannata ensimmäisillä kerroilla ruveta repimään kovilla painoilla. Minulla ei onneksi ole suorituspaineita, sillä olen mielestäni oppinut tyytymään kaikessa liikunnassa siihen tasoon, johon tiedän pystyväni. Totta kai toivon kehittyväni, mutta omaan tahtiini. Varmaan menen toistekin kahvakuulatunnille.