Jooga ja taideteokset sopivat hyvin yhteen

Jooga on nykyään hyvin suosittu liikuntamuoto, ja Suomessa se nimenomaan on liikuntaa eikä uskonnonharjoitusta kuten aina silloin tällöin näkyy väitettävän. Samanlaista jooga on ollut jo vuosikymmeniä sitten, jolloin se rantautui Suomeen. Täällä yleisin joogalaji on hathajooga, mutta useita muitakin joogalajeja on varsinkin kymmenen viime vuoden aikana yleistynyt Suomessa.

Joogaa useimmiten harjoitetaan ryhmissä erilaisissa liikuntasaleissa, mutta nyt jooga on levittäytynyt myös uusiin ympäristöihin. Puistoissa on toki vuosia harjoitettu pystyjoogaa, mutta kesäisin voi päästä joogaamaan myös vetten rannalla. Museot ovat ennakkoluulottomasti avanneet ovensa silloin tällöin joogaryhmille, ja alan harrastajat ovat tämän kädenojennuksen ottaneet innokkaasti vastaan.

Museon tilat joogaa varten avasi yhtenä sunnuntaina myös Emil Cedercreutzin museo. Joogamatot levitettiin isoon saliin, jonka seinille ripustetut maisemataulut loivat oman tunnelmansa tilaan. Joogaajien ja taideteosten välille jätettiin sen verran tyhjää tilaa, etteivät teokset olleet vaarassa, vaikka osanottajat esimerkiksi venyttelivät raajojaan. Oman tunnelmansa taide antoi tälle puolentoista tunnin joogatunnille. Verkkokalvolle jäi värikkäitä muistikuvia, ainakin toivottavasti, sillä harjoituksen aikana silmät pidetään kiinni.

Kun silmät pidetään suljettuina, pystyy keskittymään harjoitukseen niin, että aika ja paikka unohtuvat. Joogaajille aina opastetaankin, että harjoitusta häiritsevät ajatukset pitää torjua pois ja keskittyä vain omaan tekemiseen. Aina ei kuitenkaan silmien kiinnipito onnistu, jos ohjaajan tyyli esimerkiksi ei ole aikaisemmilta tunneilta tuttu. Museojoogan ohjaajan opastus oli niin osaavaa, että voi huoletta olla silmät suljettuina. Puolitoista tuntia hujahti nopeasti, ja tämä jos mikä on merkki onnistuneesta harjoituksesta. Mukana oli ilahduttavasti kaikenikäisiä joogaajia, niin naisia kuin miehiä.

Joogaa tehdään vain itselle, eikä se ole lainkaan suorittamista. Toisten tekemistä ei kannata vertailla tässä sen paremmin kuin muissakaan liikuntamuodoissa. Jooga tekee hyvää liikkuvuudelle, ja ryhmässä joogaaminen voi olla myös voimaannuttavaa. Olen myös kuullut jonkun saaneen apua unettomuuteen, kun on aloittanut joogan harjoittamisen. Joogata voi kotona, mutta netissä on tarjolla myös online-ohjausta, ellei ole mahdollisuutta käydä joogatunneilla.

Artikkelikuva: Joogatunnin alussa jooganopettaja Johanna Nieminen kertoi ohjelmasta.