Iäkkäät kelpaavat kirjojen sankareiksi

Mitä ihmettä, nyt kelpuutetaan iäkkäitä ihmisiä kirjoihin sankareiksi. Toivoisinpa tosiaan tämän vaikuttavan yleisiin asenteisiin, ettei enää niputettaisi kaikkia 65 vuotta tai vaikkapa 75 vuotta täyttäneitä samaan muottiin. Useinhan sorrutaan esimerkiksi mediassa kertomaan vain laitoshoidon tai tehostetun palveluasumisen ongelmista. En vähättele niitä ongelmia, sillä tiedän niiden olevan todellisia. Kuitenkin 75 vuotta täyttäneistä kansalaisista yli 90 prosenttia asuu omissa oloissaan kotonaan.

Palataan kuitenkin kirjallisuuden uuteen ja luutuneita asenteita pöllyttävään suuntaukseen. Minna Lindgrenin viihdyttävässä Ehtoolehto-sarjassa on ilmestynyt kolmas osa, enteellisesti Ehtoolehdon tuho. Tämän kirjasarjan sankarit ovat jo yli 90-vuotiaita.

Vuonna 2013 ilmestyi ruotsalaisen Jonas Jonassonin riemukas veijaritarina Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Siinä teoksessa saa kyytiä niin pönötys kuin laitoshoitokin. Kirjan tarinat ovat lennokkaita, mutta viihdyttäviä. Päähenkilö on siis 100-vuotias.

Optimized-IMG_1393

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Jonassonin teos on hänen esikoisteoksensa. Niin on esikoisteos myös Britanniassa asuvan Emma Hooperin romaani Etta ja Otto ja Russell ja James. Tässäkin sankari eli Etta on 83-vuotias, joka yhtenä päivänä yksinkertaisesti päättää lähteä kotoa nähdäkseen meren. James taas on kojootti, joka liittyy Etan matkaseuraksi. Paljon teoksesta kertoo esimerkiksi, että Etta ja James käyvät matkan varrella monia keskusteluja.

Toinen pieni yksityiskohta yhdistää Jonassonin ja Hooperin teosta, sillä kummassakin iäkäs sankari poistuu ikkunan kautta. Jonassonin Allan-sankari poistuu jo kirjan alussa pakoon satavuotissynttäreitään, Etta taas myöhemmin matkallaan joutuu paikkaan, josta on paras poistua ikkunan kautta.

Kirjailija Emma Hooper on kotoisin Kanadasta, ja sinne hän on myös sijoittanut esikoisteoksensa tapahtumat. Kirja on niin vetovoimaisesti kirjoitettu, että sen haluaisi lukea samantien kokonaan. Kirjan henkilöt jäävät mieleen elämään senkin jälkeen, kun teos on luettu. Vaikka teoksessa kojootti puhuu ja muutakin epätodellista tapahtuu, siinä on kuitenkin niin paljon elämänmakuista todellisuutta, että se valloittaa lukijansa.