Hyvä aamiainen antaa potkua päivään

Aamiaisen tärkeydestä ja sisällöstä on varmaan yhtä monta mielipidettä kuin syöjääkin. Jotkut jättävät aamiaisen kokonaan väliin, toista ääripäätä edustavat rakentavat mielestään terveellisen aamupalan. Kunnon aamiaista on kuitenkin helppo puolustaa, sillä se antaa mukavan alun päivälle. Se myös rytmittää sopivasti päivän ateriat, joita suositusten mukaan pitäisi olla päivän aikana kolme. Silloin mikään niistä ei olisi liian runsas.

Määrään lisäksi tärkeätä on tietysti ruoan laatu ja sisältö. Monelta taholta on viime päivinä tullut erilaisia kannanottoja aamiaisesta. Esimerkiksi TV1:n Prisma-studio teki kokeen, jossa sama henkilö söi yhtenä päivänä sokeripitoisen, toisena rasvapitoisen ja vielä kolmantena päivänä ruokasuositusten mukaisen niin sanotun terveellisen aamupalan. Henkilöstä otettiin verikokeet niin ennen kuin jälkeen syömisen, ja lisäksi kuunneltiin koehenkilön omat tuntemukset.

Tieteellistä näyttöä ei tietysti tällaisella satunnaistuloksella ole, mutta viihdearvon lisäksi siinä tuli esiin mielenkiintoisia ja myös ymmärrettäviä tuloksia. Sokeripitoinen aamiainen muroineen piti nälkää aika heikosti, mutta taas rasvapitoinen aamiainen säilytti hyvin kylläisyyden. Parhaaksi kuitenkin tässä mielessä osoittautui vihanneksia ja kuituja sopivasti sisältänyt annos. Mieleen tulee ainakin englantilainen aamiainen, joka on lähinnä rasvapitoinen. Siihenhän yleensä kuuluvat paistettu muna, pekoniviipaleet, pieni makkara sekä usein myös paistettu tomaatti teekupillisen lisäksi. Se pitää matkailijankin kylläisenä monta tuntia. Verikokeet myös tukivat henkilön omia tuntemuksia.

Toiseen ääripäähän saa tutustua Italiassa, jossa aamiainen vieläkin usein kuitataan kahvilla ja pienellä leivonnaisella tai kekseillä. Tosin muutoksen tuulet puhaltavat siellä, ja esimerkiksi jogurtti, mysli ja tuoremehu ovat jo löytäneet tiensä italialaisen aamupöytään, mutta ei silti yleisesti. Puuroa italialainen kuitenkin pitää vain lasten ruokana.

Esimerkiksi kaurapuuro on erinomainen aamun aloittaja. Se pitää nälkää, on ystävällinen vatsalle ja tarjoaa kuituja. Sen päälle taas sopivat marjat tai hedelmät. Myös rahka on mukava lisä aamiaiseen, ja nykyään saatetaan vihannekset ja marjat nauttia smoothien muodossa. Silloin syntyy tuhti aamupala. Tärkein on tietysti kahvi tai tee, jonka kukin valmistaa mieleisekseen tuomaan potkua päivään.

Kuva: https://freerangestock.com/