Huumorintaju on henkilökohtainen juttu

Optimized-IMG_1497Huumori on vakava asia. Tämän totuuden vahvisti taas kerran tunnetun brittikoomikon mainiosti kirjoitettu elämäkerta Piti sanomani. Koomikon nimi John Cleese ei välttämättä kerro monellekaan mitään, mutta tieto hänen jäsenyydestään Monty Python -ryhmässä saa jo monen muistelemaan ryhmän hienoja sketsejä ja muita tuotteita. Tosin Cleesen elämäntyö on myös paljon muuta kuin tämän ryhmän jäsenyys.

Vakavuus tulee siinä mielessä esiin, että John Cleese kertoo, kuinka kovan työn takana monetkin hauskat jutut ovat. Kaiken alku on tietysti oivallus, idea, mutta vasta sen työstäminen ja toteuttaminen ratkaisee, kuinka hyvä siitä tulee. Hän myös kertoo, kuinka monet ideat ovat jatkuneet vuosia tuotannossa hieman eri tavalla vain jalostettuina.

Aikaisemmin jo ajattelin kirjoittaa huumorista ja nimenomaan siinä mielessä, että huumorintaju on hyvin persoonallinen asia. Toisen huumori ei välttämättä avaudu ollenkaan toiselle, ja sen olen huomannut omasta kokemuksestanikin. Olen tätä itsekseni pohtinut, ja olin tyytyväinen, kun huomasin Cleesen kirjoittavan teoksessaan samasta asiasta. Näin hän kertoo: ´´… minulta kesti monta vuotta ymmärtää, miten henkilökohtainen kysymys huumorintaju on. Nauru tarttuu, joten ihmiset nauravat usein yhdessä, mutta kun he katsovat samaa esitystä yksinään, heidän mielipiteensä vaihtelevat enemmän kuin kuvittelisi olevan mahdollista´´.

Klassisissa seuranhakuilmoituksissa usein toivotaan, että etsitty kumppani olisi huumorintajuinen. Tässä kohtaa voi siis mennä pahasti hakoteille. Kumpikin on huumorintajuinen, mutta he ovat vastaanottavaisia erilaiselle huumorille.

Monty Python -ryhmän kaikki jäsenet olivat käsikirjoittajia, eikä heillä kellään ollut suurta esiintymisviettiä. Cleese kirjoittaakin, että tarvittaessa sketsien esittäjäksi valittiin ryhmästä jäsen, joka vähiten huonontaisi tarinan sisältöä esiintymisellään.

Television ykkösohjelmassa esitetään tänä syksynä stand up -komiikkaan perustuvaa Naurun tasapaino -ohjelmaa. Se edustaa tietysti omaa komiikan lajiaan, ja useimmat kilpailijat ovat alalla vasta lyhyen aikaa olleita. Heille jos keille suosittelisin Cleesen kirjaa, se on analyyttisyydessään mitä parhain oppikirja kaikille aloitteleville koomikoille. Lisäksi se on mitä viihdyttävin luettava kenelle hyvänsä.

Naurun tasapaino -ohjelmassa minua on häirinnyt runsas kirosanojen käyttö, vaikka en ajattele asiaa moralisoiden. Se tuntuu vain ylitykseltä ylittää aita siitä, missä on matalin kohta. Cleese kirjoittaa myös kiroilusta, ja sanoo sitä aiemmin paheksuneensa mutta sittemmin antaneensa vähän periksi, kun yleinen vaatimustaso on laskenut. Kuitenkin hän sanoo sallivansa fuck-sanan käytön korkeintaan neljä kertaa kahden tunnin mittaisessa esityksessä. Eli aika vähän.