Hongkongin elämää ennen ja nyt

Heinäkuun alussa 20 vuotta sitten Hongkong siirtyi Britannian alaisuudesta Kiinan erityishallintoalueeksi. Kiina lupasi säilyttää Hongkongin hallinnon ja käytännöt ennallaan mottonaan ´´yksi maa, kaksi järjestelmää´´, mutta toisin on käynyt. Erilaisia kiristyksiä on tullut, ja erityishallintoalueen asukkaat vaativat vapauksia, joihin isossa emämaassa ei ole totuttu. Hongkong on maailman rikkaimpia alueita, ja siellä asuu 7,4 miljoonaa asukasta.

Hongkongin asiat ovat minua kiinnostaneet erityisesti siksi, että pari vuosikymmentä sitten meillä asui hongkongilainen vaihto-oppilastyttö. Kulttuurierot olivat havaittavat, eikä tytöllä ollut helppoa, sillä hän oli aivan liian nuori matkustamaan niin kauas kotoaan. Vaikeuksista huolimatta päätin antaa hänen asua meillä kesään asti, sillä hän oli jo kerran joutunut vaihtamaan isäntäperhettä. Meille hän tuli loppuvuodesta.

Koulunkäynti ei tyttöä oikein innostanut, eikä hänellä ollut tietoa, minne hän vaihtovuoden jälkeen menisi. Vuosi oli koti-ikävästä ja erilaisista vaikeuksista huolimatta kuitenkin ilmeisen onnekas, sillä vuosi lähtönsä jälkeen hän kirjoitti saaneensa työpaikan matkatoimistosta. Ansioksi oli luettu hänen tietonsa muiden muassa laskettelusta, ratsastuksesta ja golfista. Kaikkiin näihin harrastuksiin tutustutin hänet ystävieni avustuksella. Polkupyörällä ajoakin hän kokeili, mutta siitä ei tullut mitään. Ilmeisesti tämä tasapainoa edellyttävä taito on parasta opetella lapsena kuten Suomessa on tapana tai sitten tarvitaan erityistä kärsivällisyyttä.

Hongkongissa on tietysti puistoja, mutta suomalainen luonto oli tytölle erikoista. Voikukat olivat hänen mielestään kauniita, ja oravan näkeminen pihapuussa sai hänet innostumaan. Lemmikkieläinten pitoa hän ei sen sijaan ymmärtänyt ollenkaan ja suorastaan yrmi kahta kissaamme.

Hongkongin merkkivuonna halusin myös tutustua alueen menneisyyteen. Tartuin Janice Y.K. Lee esikoisteokseen  Pianotunnit, ja se oli mielenkiintoista luettavaa. Kirjailija on syntynyt Hongkongissa ja asunut siellä korealaisten vanhempiensa kanssa 15-vuotiaaksi. Sittemmin hän muutti Yhdysvaltoihin, opiskeli kirjallisuutta ja työskenteli toimittajana. Nykyään hän asuu perheineen Hongkongissa.

Pianotunnit kertoo 1940-luvun alusta, sotavuosista ja 1950-luvun sodanjälkeisistä vuosista. Teos antaa ymmärtää, että Britannian hallintoaikanakin oli omat ongelmansa. Britit muiden muassa suhtautuivat alentuvasti kiinalaisiin ja samanlaista huonoa kohtelua kokivat erityisesti euraasialaiset, eurooppalaisen ja kiinalaisen jälkeläiset.