Hikoilua kuntoillen tai stressaten

Hikoilu on luonnollista, ja jokainen hikoilee enemmän tai vähemmän. Näin tapahtuu, kun elimistön lämpötila nousee, ja hermosto saa hikirauhaset erittämään hikeä. Terveellistä olisi harjoittaa hikoilua aiheuttavaa liikuntaa tai raskasta työtä ainakin kolme kertaa viikossa. Entistä harvemmalla normaali työ tarjoaa hikoilua, eikä nyt puhuta hiostamisesta. Senpä takia hikoilu on haettava kuntosaleista, lenkkipoluilta ja jumppaliikkeistä.

– Katto vuotaa, sanoi totinen miesääni seniorijumpan loppuvaiheessa. Joku ehti jo siihen vastata, sataako siellä tarkoittaen tietysti ulkoilmaa. Nopeasti ryhmä kuitenkin oivalsi, että kyse oli lakonisesta huumorista. Hikeä pukkasi niin sanojan kuin muidenkin otsalle. Viikottainen jumppa oli toteuttanut yhden tärkeän tehtävänsä eli saanut ryhmäläisille hien pintaan.

Kuntosalilla ensimmäinen hiki pukkaa jo aloitussoudulla tai muulla aloitusjumpalla, ja se pysyy kyllä koko ajan yllä. Se kai osaltaan takaa sen hyvänolon tunteen, joka sopivasta kuntoiluhetkestä tulee. Kunnon uinnista voi myös saada otsansa hikeen. Vesijuoksussa se onnistuu vain reippaasti sykettä nostaessa, mutta muiden vesijuoksijoiden takia sellainen reippailu on harvoin mahdollista.

Lenkillä taas hikoilu on joskus liiallista väärän pukeutumisen takia. Esimerkiksi hiihtolenkille lähtiessä pitää olla hieman viluinen, ettei tule puetuksi liikaa päälle. Sama pätee kyllä myös sauvakävelyssä, mutta toisinaan se unohtuu.

Hikoillessa menetämme vähintään puoli litraa nestettä vuorokaudessa. Samalla menee vähän myös suoloja. Pelkkä vedenjuonti ei siksi riitäkään kompensoimaan menetystä, mutta parempi sekin kuin ei juoda ollenkaan. Veden joukkoon voi lisätä suolakiteitä, jos haluaa varmistaa myös suolojen saannin esimerkiksi lämpimällä säällä kuntoillessa.

Monelle on tuttua hikoilu hermostuttavissa tilanteissa, kun kokee sosiaalisia paineita tai stressiä muusta syystä. Se hiki on usein pahanhajuista. Tämä lienee tuttua monille, itselleni tulee mieleen lähes 20 vuoden takainen tilanne Firenzestä, jossa olin syksyn italiaa opiskelemassa. Opiskelijat lounastivat yleensä samassa ravintolassa. Kerran pöytäämme tuli intialainen mies, joka oli varmaankin uusi koulussa. Hän hikoili niin voimakkaasti, että sen kyllä aisti. Rupesimme normaalisti juttelemaan hänen kanssaan, ja hänen jännityksensä ja vahva hienhajukin väheni. Näin konkreettisesti en koskaan muulloin ole tällaista asiaa kokenut.