Haastetta tai ei, lukeminen on nautintoa

Haluaisin jakaa Kiitos kirjasta -mitalin kolmelle tänä vuonna lukemalleni kirjalle. Kun olen jo lukenut viitisenkymmentä kirjaa, puhumattakaan aikaisemmin luetuista, lienee tässäkin jotakin ajatusta. Nämä mielestäni erinomaiset kirjat ovat Michelle Obaman Minun tarinani, Heikki Kännön Sömnö ja Emma Hooperin Koti-ikävän laulut. Erityisesti Hooperin kirjaa lukiessa tuli väistämättä mieleen, kuinka nautinnollista hyvin kirjoitetun kirjan lukeminen on. Kirja kertoo sympaattisesti Newfoundlandin saaren asukkaiden karusta elämästä.

Oikeastaan on kuitenkin tarkoitus päivittää lukuhaasteiden sujumista. Innostuin tänä vuonna osallistumaan kolmeen, ja lukemani kirjat ovat hyvin asettuneet kohtiinsa. Tammikuun alussa kirjoitin Helmet-lukuhaasteesta, ja minua pyydettiin sittemmin kertomaan, mitä kirjoja valitsen esimerkkinä mainitsemiini kohtiin. Näin aktiivinen palaute on harvinaista herkkua, siksi siihen on mukava vastata.

Jo mainittu Michelle Obaman kirja meni kuten arvelinkin kohtaan 1 Kirjan kannessa on ihmiskasvot. Se olisi sopinut kyllä kymppikohtaankin (Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja). Tähän kohtaan valitsin kuitenkin Koko Hubaran Ruskeat Tytöt (kirjoittaja haluaa myös tytöt-sanan otsikossa kirjoitettavan isolla kirjaimella). Tämä teos pohjautuu blogiteksteihin, joita on muokattu kirjaan sopiviksi. Kirjoittaja kutsuu tekstejä tunne-esseiksi, mutta minun tekisi mieli kutsua kirjaa pamfletiksi. Kirjoittajan tyyli on haastavaa ja julistusmaista, varmaan aiheellisesti. Blogityyppiset tekstit ovat kuitenkin päiväperhomaisia ja vaikka teos on painettu vuonna 2017, se tuntuu muutamin osin jo vanhentuneelta tai ainakin puutteelliselta.

Kirjoitin tammikuussa, että minun on vaikea bongata ketään vierasta ihmistä lukemassa kirjaa, jota edellyttää kohta 26 Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan. Enpä olisi voinut pahemmin erehtyä, sillä muutaman päivän päästä Helsingin-matkalla näin ratikassa miehen lukevan kirjaa. Valitettavasti kirja vain oli nimeltään Gestapo, enkä taida pystyä sitä lukemaan. Onneksi on vielä koko loppuvuosi aikaa!

Mielenkiintoinen on kohta 46 Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö. Luin ensin Annamari Marttisen kirjan Korsetti, mutta se kertookin transvestiiteista, eikä siis ole oikea valinta. Marttinen kyllä kirjoittaa hyvää tekstiä, ja tämäkin kirja oli mukava lukea. Seuraavaksi luin Meredith Russon Tyttösi sun, ja se kertoo sukupuolensa korjauttaneesta tytöstä. Russo on itse transnainen, joten hän varmasti tietää, mistä kirjoittaa. Teos on kuitenkin fiktiivinen nuortenkirja. Vaikka näin haastekohta 46 oli jo täytetty, paikkasin tietämystäni asiasta lukemalla vielä Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa.

Omalla sukunimellä alkavaksi kirjaksi valikoitui erikoinen tanskalainen Ane Rielin Pihka. Siinä on lapsen näkökulmasta kerrottuna perhetragediaa, mielenterveyden ongelmia, syrjäytymistä mutta myös selviytymistä. Teos on erikoisimpia kirjoja, joita olen lukenut.