Esiintymistä pitää opetella lapsesta asti

Moni tuntee esiintymiskammoa, ja tunne on ehkä lähtöisin jo kouluajoilta, ainakin vanhemmassa ikäluokassa. Peruskoulun tavoitteissa on onneksi jo nykyään ruvettu kiinnittämään huomiota vuorovaikutustaitoihin, niin myös päiväkodeissa, mutta käytäntö on silti vaihtelevaa. Koulusta hyvän itseilmaisun alkeet kuitenkin voisi saada, sillä kotoa saatetaan antaa vain käyttäytymisen aakkoset. Yleisöä ei ole kotioloissa, mutta keskustelua kotonakin voi harjoitella.

Suullisen esitystaidon opettelun olisi hyvä kuulua läpäisyperiaatteella soveltaen kaikkiin mahdollisiin kouluaineisiin. Nykyään se uskoakseni painottuu äidinkieleen ja vieraisiin kieliin. Hyvä tietysti niinkin, ja onneksi on päästy jo kauas ajoista, jolloin vierasta kieltä vuosikausia koulussa opiskellut ei tarvittaessa osannut sanoa yhtään mitään.

Jokainen varmasti joutuu melko varhain erilaisiin tilanteisiin, jossa sujuvaa esiintymistä kaivataan. Jatko-opintoihin moni vielä pääsee kirjallisten kokeiden perusteella, mutta jo ehkä ensimmäisen kesätyöpaikan haussa on työhaastattelu. Viimeistään sellainen on edessä, kun ryhdytään hakeutumaan työelämään. Silloin ei auta istua tuppisuuna ´´ovisuussa penkkipäässä´´, vaan on osattava esiintyä edukseen.

Suullisiin tentteihin jouduin aikoinaan yliopistossa, mutta esimerkiksi Italiassa tentitään jo alemmissa asteissa suullisesti monia aineita. Näin opitaan esittämään asioita tiivistäen ja suullisesti. Monessa ammatissakin on hyvä suullinen esiintyminen tarpeen, ja politiikassa se on aivan välttämätöntä. Toki sisältö on ensisijaista, ja tyhjyyttä kumisevat tynnyrit kyllä opitaan tunnistamaan.

Olen ollut toistakymmentä vuotta puheenjohtajana yhdistyksessä, jossa olen joutunut tai saanut avata erilaisia luentotilaisuuksia, pitää tervehdyspuheita ja jopa joutunut spontaanisti tulkkaamaan vierasta kieltä. Tilaisuudet ovat kuitenkin olleet mukavia, olen tuntenut yleisön läsnäolon lämpimänä, vaikka en esiintymistä rakastakaan.

Joskus aikaisemmin ihmettelin, mitä näyttelijät tarkoittavat sanoessaan, että he aistivat esimerkiksi teatterissa, kuinka vastaanottavaista yleisö on, vaikka ei mistään nauruja kirvoittavista komedioista olekaan kysymys. Tajusin asian aivan konkreettisesti, kun olin tyhmyyttäni lupautunut puhumaan vapaamuotoisesti seniorien elämästä yhdessä oman paikkakuntani tilaisuudessa. Olin valmistanut puheeni, mutta yleisö tuntui kylmältä, enkä saanut mielestäni siihen kontaktia. Jälkeenpäin sain hyvääkin palautetta, mutta koin epäonnistuneeni.