Doc Martin, uusi tv-tuttavuus

Martin Clunes esittää vuorovaikutustaidoiltaan onnetonta lääkäriä Doc Martin-sarjassa. Kuva Yle Areenan sivuilta.
Martin Clunes esittää vuorovaikutustaidoiltaan onnetonta lääkäriä Doc Martin-sarjassa. Kuva Yle Areenan sivuilta.

Britit osaavat tehdä mielenkiintoisia tv-sarjoja. Jo 1960-luvulla alkanut Coronation Street on tietysti klassikko, mutta Suomen tv-kanavilla ovat tulleet myöhemmin tutuiksi niin Sydämen asialla kuin Emmerdale poliisisarjoista puhumattakaan. Lisäksi esimerkiksi Kahden kerroksen väkeä ja Downton Abbey ovat suosikkien joukossa.

Uusi tuttavuus ainakin minulle on ollut tammikuusta lähtien TV1:ssä esitetty Doc Martin, jota on esitetty joskus aiemmin lyhyen aikaa MTV3:ssa. Nyt tätä sarjaa esitetään kuusi tuotantokautta, ja toistaiseksi viimeinen osa nähdään tiistaina 17. maaliskuuta. Seitsemäs tuotantokausi on parhaillaan tekeillä, ja sekin nähdään aikanaan Suomessa. Lisää ei ehkä tehdäkään, kun kuulemma tarinan taonta alkaa jo tuottaa vaikeuksia.

Sarjaa esitetään arkisin alkaen kello 17.10, mutta näin huonosta esitysajasta huolimatta se on hyvin löytänyt katsojia. Helsingin Sanomat kertoi, että tilastoidulla viikolla jokaisella jaksolla oli vähintään 600 000 katsojaa. Lisäksi Yle Areenassa tuntuu olevan jaksoille runsaasti katsojia, jollekin jopa yli 20 000.

Miksi brittisarjat kuten Doc Martin vetävät katsojia niin hyvin? Ainakin tässä saippuasarjassa henkilöt ovat kiinnostava kokoelma erilaisia persoonia, ja kuvauspaikan Cornwallin maisemat ovat kuvauksellisia. Päähenkilöä, Lontoosta kirurgin töistä verikammon potemisen takia vetäytynyttä tohtoria esittää näyttelijä Martin Clunes, ja hän myös omistaa sarjan tekijänoikeudet.

Sarjan tohtori on äkkiväärä, kulmikkaasti käyttäytyvä mies, joka kuitenkin hoitaa työnsä esimerkillisesti. Televisiosarjan liioittelut on pakko sivuuttaa, muuten ei sarjaa jaksa katsoa. Muita stereotyyppisiä hahmoja sarjassa ovat hölmöilevä poliisi, ammattitaidoton putkimies ja työstään kiinnostumaton vastaanottoapulainen. Nämä hahmot ovat vedonneet myös muualla kuin Britanniassa, sillä vastaavat tyypit seikkailevat jo kansallisesti toteutettuina Espanjassa, Hollannissa, Kreikassa, Ranskassa ja Saksassa. Jäämme odottamaan suomalaista töksäyttelevää Martti-tohtoria.

Sarjassa Martin-tohtori ärhentelee ja potkii koiria, kun taas näyttelijä Martin on suuri koirien ystävä. Sarja on kuvattu Cornwallin Port Isaacin kylässä, ja Portwenn on olemassa vain käsikirjoittajan mielikuvituksessa. Nyt jo turistit etsivät sarjan kuvauspaikkoja, joten matkailukin saa tästä oman hyötynsä.