Avainsana: venyttely

Haukottelu on tarttuvaa lajia

Ihminen haukottelee, kun hän on väsynyt tai pitkästynyt. Aina ei tarvitse olla kumpaakaan, ja silti haukotuttaa. Minulla on siitä hyvä esimerkki, kun katselin TV1:stä Akuutti-ohjelmaa ja siinä esitettyä inserttiä haukottelusta. Koko sen, onneksi lyhyen pätkän aikana haukottelin taukoamatta, enkä ollut pitkästynyt tai väsynytkään.  Haukottelu siis myös tarttuu hyvin tehokkaasti.

Tosin haukottelun pitäisi tarttua näin tehokkaasti vain, kun haukottelijaa kohtaan … Lue lisää »

Venyttelyn ankeus ja autuus

Hyvin pystyy olemaan kuntosalilla harjoituksissa tunnin, mutta 15 minuutin venyttelyyn ei sitten olekaan enää aikaa. Tämän todentuntuisen ajatuksen lausahti yksi kuntosalikävijä tässä hiljattain. Kuinka mielellään jätämmekin venyttelyn myöhemmäksi, kotona tehtäväksi ja jopa sitten unohdettavaksi.

Tällöin lihakset kuitenkin voivat ruveta kiristämään ja liikeradatkin lyhenevät. Lopputulos voi olla epätoivottava, sillä tuskin kukaan haluaisi vetäytyä kyyryyn tai lyhentyä. Venyttelemällä emme tietenkään saa lisää … Lue lisää »

Vedetään napa selkärankaan

Olen onnekseni saanut tutustua pilatekseen jo vuosia sitten ja myös harrastanut sitä säännöllisesti. Siinä paneudutaan keskivartalon lihasten voimistamiseen, ja olennaista on pitää vatsalihakset tiukkoina liikkeiden aikana. Näin tehostetaan tehtyjen liikkeiden tehoa.

Keskivartalon muokkauksesta on tullut jonkinlainen trendi kuten olen jo ennen maininnut. Joku hakee trimmiä takapuolta, toinen taas haluaa sixpackin itselleen. Tietysti kumpaankin asiaan tarvitaan paitsi oikeanlaista treenausta, myös pitkäjänteistä … Lue lisää »

Venyttele kuin kissa

Venyttely on yksi niistä asioista, jonka tärkeyden huomaa parhaiten, jos on jättänyt sen tekemättä. Toisaalta hyvä venyttely taas antaa pikaisen palautteen, sillä se parantaa oloa. Venyttely on erityisen tärkeää, jos joutuu istumaan paljon tai harrastaa liikuntaa usein. Istumisessa kireytyvät eniten lonkan koukistajat ja reiden takaosan lihakset, mutta selkäänkin saattaa tulla jäykkyyttä.

Parasta tietysti olisi ottaa venyttelytuokio osaksi päivittäistä rutiinia. Katso … Lue lisää »

Paluu kuntosalille

Vuosia sitten kävin kuntosalilla muutaman jakson. Eri syistä se kuitenkin jäi, ja vikaa oli varmaan niin sysissä kuin sepissä. Muuta liikuntaa kuitenkin olen harrastanut säännöllisesti.

Viime golfkaudella huomasin, että lihaskuntoni oli heikentynyt kadotettujen kilojen myötä, vaikka kiloja ei olekaan poistunut kuin 6-7.

Niinpä syksyllä aloin käydä kerran viikossa joko omaehtoisella käynnillä tai kiertoharjoittelussa salilla. Lihaskunnon kohentamiseen sellainen ei kuitenkaan riitä, … Lue lisää »