Amos Rexin näyttely tempaa mukaansa

Museossa tapaamani Barbara otti tämän kuvan minusta. Taustalla vyöryvät teoksen Black Waves -aallot.

Käynti Helsingin uusimmassa museossa Amos Rexissä on visiitti aisteja haastavasti koettelevassa maailmassa. Se aktivoi mielikuvitusta ja luo uusia elämyksiä, tosin myös muistumia aikaisemmin koetusta. Ajoitin käyntini torstaiseen puoleenpäivään välttyäkseni tungoksesta.

Tokiolaisen monialaisen taiteilijaryhmän teamLabin luoma Massless-näyttely on todellakin uudelleen määritelty todellisuus kuten museon sivuilla luvataan.

Amos Rexissä kävijä astuu sisään digitaaliseen installaatioon. Ensimmäiseen suureen tilaan on luotu digitaalinen viidakko, jossa seinillä ja lattioilla vilistää erilaisia eläinhahmoja, ja mukana on värikästä luontoa kukkakedosta perhosineen. Tämä alue on erityisesti lapsille mieluinen, sillä eri olentojen virtuaalinen metsästäminen on  hauskaa. Minulle jäi tästä alueesta vähän sekava olo ehkä osittain siksi, että samaan aikaan siellä sattui juoksentelemaan ryhmä esi- tai alakoululaisia. Myös värikkäitä näkymiä heijastavat peiliseinät toivat tilaan oman tunnelmansa.

Pääteos Vortex of Light Particles palautti kyllä nopeasti rauhalliseen olotilaan. Ylöspäin valuva vesi muodosti hienon pyörteen päänäyttelyhallin kupolikattoon. Kaikki tämä avara sinisyys äänimaailmoineen sai minut muistamaan juuri lukemani Olli Jalosen palkitun kirjan Taivaanpallo. Koin katsovani taivaankantta kuin kuvittelen kirjan pienen Angus-pojan katsoneen salamatkustajana 1600-luvun purjelaivan märssykorista. Halusin jakaa vahvan tunteeni vieressäni seuraavaan saliin jonottavan nuoren naisen kanssa, ja kerroin tästä mielleyhtymästä. Hän olikin moskovalainen Barbara, arkkitehtuuriopiskelija, joka halusi tietää lisää tästä kirjasta.

Yhdessä jonotimme katsomaan huikeaa vuorovaikutusteosta Crows… jonka englanninkielinen nimi on niin pitkä, että sitä on turha tähän kirjoittaa. Esitys kestää vain viitisen minuuttia, ja katsoja tai oikeastaan kokija on siinä keskellä virtuaalista varisparvea. Muutama katsoja istui luontevasti lattialla. Minäkin seisoin tukevasti jalkojani lattiaan painaen, sillä huone tuntui pyörivän ja välillä koin lentäväni. Ihmeellinen tunne ja olin tyytyväinen, että menin, vaikka minua etukäteen varoiteltiin migreenitaipumukseni takia. En kuitenkaan tuntenut pyörrytystä tai muuten pahaa oloa. Ymmärrän senkin, jos jollekulle käy niin.

Vasta viimeiseksi kävin katsomassa Black Waves -teosta, ja siellä meri myrskysi. Kuvasimme Barbaran kanssa toisiamme aallot taustalla velloen. Vain surfaajat puuttuivat!

Artikkelikuva: Värikäs, liikkuva luonto eläimineen ja kasveineen on luotu digitaalisesti Amos Rexin avajaisnäyttelyyn.