Almodóvarin uutuus jää mieleen

Kun kahden erinomaisen tarinankertojan taidot yhdistyvät, sen tietää, mitä siitä tulee. Erittäin hieno ja mieleenjäävä tuote syntyy, tässä tapauksessa elokuva. Kyse on Pedro Almodóvarin tuoreimmasta elokuvasta Julieta.  Elokuvan käsikirjoitus pohjautuu kanadalaisen Nobel-kirjailijan Alice Munron kolmeen tarinaan novellikokoelmasta Karkulainen. Kumpikin on osoittanut töidensä laadukkuuden jo ajat sitten ja tullut palkituksi, mutta perustellusti kuten tämäkin työ osoittaa.

Almodóvarin elokuvia olen aikaisemmin katsonut joskus jopa ristiriitaisin tuntein. Esimerkiksi Kaikki äidistäni ja Volver- paluu ovat värikkäitä, elämänmakuisia elokuvia, mutta myös rönsyileviä, jopa räävittömiä. Selvää seestymistä on havaittavissa tämän espanjalaisen ohjaajan kädenjäljessä, mutta syvyyttä ja elämänmakua on edelleen.

Julietassa pohditaan äidin ja tyttären suhdetta, ja perustarinassa tytär katkaisee heti aikuistuttuaan välit äitiinsä. Asetelma on tietysti mitä koskettavin, ja myöhemmin elokuva kerii esiin syyn tällaiseen epätavalliseen välirikkoon. Takautumien avulla kerrotaan vähä vähältä, mitä on tapahtunut.

Aikuista Julietaa esittävän Emma Suarezin näyttelijän taitoa voi vain ihailla, sillä miesystävänsä kanssa muuttoa Portugaliin elämäniloisena suunnittelevasta naisesta tulee yhden kohtaamisen jälkeen murtunut nainen, joka ryhtyy purkamaan menneisyyden taakkaa. Kohtaaminen tyttären lapsuudenystävän kanssa on mitä hienoin pieni episodi. Sekä Julieta että tyttären lapsuudenystävä kertovat puolitotuuksia Madridissa kadunkulmassa sattumalta tavatessaan. Lapsuudenystävän kaverit odottavat taustalla ja kysyvät sitten, kuka tämä nainen oli. Bea vain olkaansa kohauttaen tokaisee: Parhaan lapsuudenystäväni äiti.

Julietalle tämä kohtaaminen on käänteentekevä, hän muiden muassa kuulee, että tyttärellä on kolme lasta. Vasta myöhemmässä, taas sattumanvaraisessa kohtaamisessa kumpikin kertoo totuuden. Bea paljastaa, että entisen sydänystävän tapaaminen oli jäätävä, ja äiti kertoo välirikosta.

Väreillä ja visuaalisuudella kerrotaan myös paljon asioita. Silmän verkkokalvolle jää muistiin kauniita maisemia, niin merestä, vuoristosta kuin asunnoista. Korvalle taas tekee hyvää kuunnella espanjan poljentoa niin yleisen englannin sijaan.